tiistai 8. tammikuuta 2013

Stroganov



Eräs tarina kertoo Beef Stroganovin saaneen nimensä 1700-luvulla eläneen venäläisen kreivi Stroganovin mukaan. Kreivi Stroganov tarjosi Katariina Suurelle häränlihahöystöä, joka oli maustettu tomaatilla, smetanalla ja suolakurkulla. Tämä vähän unohduksissa ollut venäläinen herkku tunnetaan ympäri maailmaa ja stroganovreseptistä on monenlaisia variaatioita. Joissain niistä tämä tehdään jopa makkarasta ”stroganovin tapaan”, josta siitäkin tulee ihan hyvää arkiruokaa. Tässä kuitenkin naudanlihaversio maukkaasta ruokalajista.


Beef Stroganov

800 g naudan sisäfileetä,
    ulkofileetä tai sisäpaistia
0,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl voita
2 rkl öljyä
suolaa
2 pilkottua sipulia
3 mustapippuria
3 rkl tomaattipyreetä
7 dl lihalientä
2 rkl sinappia
1 rasia (n 130 g) herkkusieniä
2 suolakurkkua kuutioina
150 g smetanaa

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Kuutioi tai suikaloi liha. Kaada vehnäjauhot kulhoon ja kierittele lihanpalat jauhoissa.

Kuumenna 2 rkl voita ja öljyä paistinpannussa. Ruskista jauhotetut lihat pannulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista lihat ainakin kahdessa erässä, jotta ne ruskistuvat kunnolla. Siirrä lihat pataan, huuhdo pannua lihaliemellä, myös paistoerien välissä, ja kaada liemi pataan.

Laita 1 rkl voita paistinpannuun ja kuullota sipuli. Lisää tomaattipyree ja sekoita. Lisää lopuksi kulhoon jääneet jauhot ja pyörittele vielä hetken aikaa pannulla. Lisää lihaliemi ja kiehauta hetki miedolla lämmöllä. Kaada seos pataan. Paista herkkusienet pannulla, mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää pataan. Mausta pata sinapilla. Lisää lopuksi smetana ja maustekurkku ja tarkista maku.


Ei kommentteja: