sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Jamien kanaa



Joskus vuosituhannen vaihteessa Jamie Oliver esitti tv-ohjelmassaan, miten kanan nahan alle voi työntää öljyä, voita ja yrttejä sekä kanan sisään yrttejä ja sitruunanlohkoja. Sitten koko höskä uuniin paistumaan. Olimme aina maustaneet kanan "perinteisesti" nahan päältä, joten pitihän tuota erilaista reseptiä kokeilla. Ja kas kummaa, sen jälkeen meillä on tällä tavalla valmistettu kokonaista lintua tämän tästä. Nahan alle ujutettu rasva ja yrtit maustavat ja rapsakoittavat linnun nahan ihan eri lailla syötävän hyväksi ja täyte maustaa sisältä käsin sekä pitää lihan erityisen mehukkaana. Ei enää kuivia kanoja eikä broilereita, kiitos Jamien.

Jamien kanaa

Työnnä sormin kanan nahan alle voita tai oliiviöljyä ja hiukan suolaa sekä tuoreita yrttejä, timjamia ja rosmariinia. Mausta kana sisäpuolelta suolalla ja valkopippurilla, minkä jälkeen täytä se tuoreilla yrteillä ja sitruunanlohkoilla. Leikkaa reisiin muutama viilto. Hiero lopuksi koko kanan pinta oliiviöljyllä ja ripottele sille hiukan suolaa ja valkopippuria.

Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 1,5 tuntia. Samaan vuokaan voi laittaa kypsymään kokonaisia uuniperunoita, jolloin ne valmistuvat siinä samalla ihan itsekseen.

Nahan alle oliiviöljyä, suolaa ja yrttejä
Sisään suolaa, pippuria ja yrttejä
Niin paljon sitruunalohkoja kuin sisään mahtuu
Pari viiltoa reisiin, hiukan oliiviöljyä pintaan ja uuniin 200 asteeseen noin 1,5 tunniksi.
Tämän herkullisempaa ja rapeampaa nahkaa ei paistetussa kanassa voi olla

Ei kommentteja: