keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pehmeää possua ja rapsakkaa kamaraa



On ollut ilo havaita, miten possun ja naudan ruhon halvempien osien kokkaaminen on tullut muotiin. Viime vuosina on ilmestynyt lukuisia nose-to-tail -keittokirjoja ja television kokkiohjelmilla on ollut oma osuutensa tähän ruokailmiöön. Yhä useampi kotikokki on jo huomannut, miten paljon enemmän makua on vaikkapa possun niskassa kuin possun sisäfileessä, samalla kun pahin rasvahysteria on vähän vaimentunut. Kysyntä lisää myös tarjontaa: vuosikymmenten tauon jälkeen lihatiskistä löytyy  muutakin kuin pelkkää fileetä (tai valmiiksi marinoituja epämääräisiä lihapaloja). Nyt on siis Suomessakin taas vara valita, valmistaako nopeasti fileepihvin vai käyttääkö ruoanlaittoon enemmän aikaa ja kokkaa halvemmista ruhonosista maukasta lihapataa tai vaikkapa suussa sulavaa nyhtöpossua. Lihan hinta on kääntäen verrannollinen sen kypsentämiseen käytettävään aikaan. Useamman tunnin kypsennysaika ei kuitenkaan rasita kotikokkia, sillä ruoka valmistuu miedossa lämmössä käytännössä ihan itsekseen.

Rouskis!


Possunkylkeä uunissa, pehmeää possua ja rapsakkaa kamaraa

1–1,5 kg luullista possun kylkeä (kamaran kera)
oliiviöljyä 
suolaa ja valkopippuria
2 porkkanaa
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
2 dl valkoviiniä
5 dl lihalientä
1 dl ananasmehua
2 rkl soijakastiketta

Leikkaa terävällä veitsellä kamaraan ruudukko, hiero siihen hiukan oliiviöljyä, suolaa ja valkopippuria. Pilko uunivuoan pohjalle pari porkkanaa, pari sipulia, muutama valkosipulin kynsi sekä pari timjaminoksaa. Lämmitä uuni 250 asteeseen, laita possunkylki uunivuokaan mausteiden päälle ja vuoka uuniin. Odota kunnes nahka alkaa kuplia ( n 10-15 min) ja vähennä sen jälkeen uunin lämpö 175 asteeseen. Anna possun paahtua siinä lämmössä 1,5 tuntia.

Kaada vuokaan 2 dl valkoviiniä ja 5 dl lihalientä (possun viereen, ei päälle, älä kastele sitä possunnahkaa) ja anna hautua vielä 1,5-2 tuntia.

Ota vuoka uunista pois, nosta liha vetäytymään, kaada liemi kattilaan ja lisää liemeen 50 g jauhoja. Sekoita kunnes paksunee ja lisää sen jälkeen vettä sen verran että kastike ohenee sopivan juoksevaksi. Painele vihannekset tiiviisti kattilan pohjalle, keitä vielä pari minuuttia ja siivilöi kastike. Mausta kastike lopuksi ananasmehulla ja soijakastikkeella.

Tarjoile ananaksella ja kevätsipulilla maustetun paistetun riisin kanssa. Irrota kamara erikseen ja leikkaa se palasiksi. Oikein kypsennettynä siitä on tullut rapeaa kuin näkkileipä.

EDIT
Toinen erinomainen possuruoka on torresmo brasileiro, jossa paistettu possu rapsakan kamaran kanssa on pilkottu pienemmäksi ja ruskistettu vielä kerran pannulla. Aivan ihanaa naposteltavaa.


Ei kommentteja: