perjantai 10. toukokuuta 2013

Pizza Lusitania



Jääkaapista löytyi aiempien matkojemme tuomisina pötkö ilmakuivattua mustan possun fileetä, jonka viimeinen käyttöpäivä alkoi uhkaavasti lähestyä. Oiva paikka hukata tällainen laatuliha, on (viikonpäivästä riippumatta) pitää pizzaperjantai.

Ajanlaskumme alussa suurin osa Portugalista oli nimeltään Lusitania. Se oli Rooman valtakunnan provinssi ja osa Hispaniaa. Muinaisten roomalaisten (nykyisten italialaisten), alueen historian ja nykyisen voimakkaan brittiasutuksen innoittamana syntyi näiden alueiden aineista valmistettu combo, Pizza Lusitania. Teemaan sopivat juustot löytyivät hallista juustokauppias Paalaselta. Harvemmin tulee laitettua muistiin jotain pizzareseptiä, mutta nyt oli pakko. Pohja, kastike ja täyte olivat keskenään aivan täydellinen yhdistelmä.


Pizza Lusitania

taikina
2 dl ”00” semolina vehnäjauhoja
1 dl tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä

Yhdistä ja sekoita jauhot, kuivahiiva ja suola. Lisää hieman kättä lämpimämpi vesi (42 astetta) sekä oliiviöljy ensin sekoittaen ja sitten käsin alustaen. Toki voit käyttää yleiskonettakin. Anna nousta lämpimässä paikassa sen verran kun muiden ainesten etsiminen ja pilkkominen kestää. Jos aikaa on niin saa nousta 30-60 minuuttia. Painele uudelleen kasaan, jotta ilmakuplat poistuvat ja levittele taikina käsin tai kaulimen avulla leivinpaperille uunipellille.

tomaattikastike
1 tölkki kuorittuja tomaatteja
1 pieni tölkki tomaattipyreetä
1/2  ruukkua basilikaa pilkottuna
2 valkosipulin kynttä
ripaus suolaa
ripaus sokeria
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl worchestershire maustekastiketta

Yhdistä aineet ja aja sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tästä riittää ainakin kolmeen pizzaan, joten loput voi pakastaa odottamaan seuraavaa käyttöä.


päälliset
80 g Paio lombo de porco preto bolota eli mustan possun filettä ilmakuivattuna ohuina viipaleina (no käy tässä varmaan jokin muukin ilmakuivattu kinkku)
5-6 viipaletta e.m. eläimen tai tavallisen possun pekonia
250 g (1 rasia) uunissa puolikuivattuja tomaatteja (resepti täälllä)
espanjalaista vuohenmaitojuustoa muruina
raastettua vanhempaa manchegojuustoa


iso paketti rucolaa

Levitä ensin tomaattikastike ja sitten päälliset tasaisesti pizzalle ja laita paistumaan uunin alaosaan, 250 astetta 10-12 minuuttia.  Ripottele valmiin pizzan päälle rucolaa.

Bom apetite!


2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Todella pätevän näköinen pizza!

Tuplaespresso kirjoitti...

Ja makuinen kans :)