lauantai 3. elokuuta 2013

Nektariini-vadelmaviinietikka





Juhannukseksi tekemästäni mansikka-basilikaviinietikasta tuli niin hyvää, että vadelmakauden alkaessa laitoin maustumaan myös nektariini-vadelmaviinietikkaa. Kaikki kun eivät pidä mansikasta ja jotkut ovat sille jopa ihan oikeasti allergisia. Nektariini-vadelma on mielestäni myös hiukan enemmän ”ympärivuotinen” maku kuin mansikka.

Tämä viinietikka sopii salaatinkastikkeiden maustamiseen vielä mansikkaakin paremmin. Voisin kuvitella, että jollain tällaisella marjaviinietikalla voisi maustaa myös marenkiin käytettävän valkuaisvaahdon. Pitääpä joskus kokeilla mitä sellaisesta tulisi ja miten paljon/vähän marjaviinietikkaa tarvitaan... Myös pullavanukkaan olen maustanut tilkalla marjaviinietikkaa ja se toimi hyvin..

Jos puutarhassasi kasvaa paljon vadelmia, ilahduta ystäviä ja sukulaisia marjaviinietikalla. (Muutama resepti pullon mukaan myös!) Ohjeen nektariinit voi tarvittaessa korvata persikoilla..


Nektariini-vadelmaviinietikka

8 nektariinia
250 g (metsä)vadelmia
1,5 dl valkoviinietikkaa
sokeria

Kuori nektariinit, poista kivet ja leikkaa hedelmät ohuiksi lohkoiksi. Laita nektariinilohkot vadelmien kanssa lasikulhoon ja sekoita hyvin. Kaada päälle valkoviinietikka, sekoita, peitä kulho kelmulla ja anna seoksen maustua jääkaapissa noin 3 viikkoa. Voit käydä välillä vähän sekoittelemassa ja katsomassa, miltä viinietikka alkaa näyttää. (Tällä on siis huomattavasti pidempi maustumisaika kuin mansikka-basilikaviinietikalla.)

Survo seos soseeksi ja valuta siivilän ja harsokankaan läpi toiseen astiaan. Jätä marjat valumaan yön yli ja odota kärsivällisesti. Älä yritä painella sosetta! Kyllä se siitä valuu ihan itsekseen.

Kun nektariini-vadelmaviinietikka on valunut, kaada kuiva sose pois ja mittaa valuneen nesteen määrä. Jokaista nestedesilitraa kohden käytetään yksi desilitra sokeria. Laita neste ja sokeri kattilaan ja keitä niitä 10-15 minuuttia välillä sekoitellen  matalalla lämmöllä sen verran että seos juuri ja juuri kiehuu. Ota kattila pois lämmöltä, kuori lusikalla vaahto viinietikan pinnalta ja anna seoksen jäähtyä. Kaada jäähtynyt seos vielä kerran harsokankaan läpi ja pullota viinietikka.

Annoksesta tulee noin 5 dl valmista makeaa viinietikkaa.

2 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Tein kanssa just tällaisen vadelmaetikan tällä viikolla. Ilman nektariinia tosin. Tuo etikan väri on hurmaava!

Kiitos käyttövinkeistä. Sitä oonkin just tässä pähkäillyt.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ja jos keksit lisää hyviä käyttökohteita, niin niitä saa vihjaista tännekin päin :)