lauantai 9. marraskuuta 2013

Kukkakaalipihvit, kylmäsavusilakkaa ja tartarkastiketta




Jatketaan hävikkiviikon teemaa. Tähän ateriaan ei tarvinnut ostaa muuta kuin kala. Harkitsin pitkään kylmäsavulohen ja Piipanojan kylmäsavusilakan välillä ja lopputuloksen ratkaisi lopulta silakoiden kotimaisuus, sillä kaikki ”Suomessa tehdyt” lohijalosteet ovat norjalaista lohta.

Crema catalanan valmistuksesta oli jäänyt valkuaisia, jääkaapissa oli purkinpohja maustekurkkua sekä kaprista ja puolikas kukkakaali. Näistä ja muutamasta muusta aineksesta syntyi kelpo ruoka. Suolaisen kylmäsavukalan ja hapahkon tartarkastikkeen seurana kukkakaalipihvit maistuivat suorastaan makeilta.



Kukkakaalipihvit

noin 5 dl kukkakaalia pieninä muruina

3 valkuaista
0,25 tl suolaa

0,25 tl suolaa
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl mustapippuria myllystä
0,25 tl jauhettua juustokuminaa
0,25 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
0,25 tl kuivattua tilliä
pikku ripaus jauhettua maustepippuria

paistamiseen voita ja oliiviöljyä 50/50

Leikkaa kukkakaali ihan pieniksi muruiksi ja esikeitä murusia suolatussa vedessä 2-3 minuuttia. Valuta kukkakaali ja levitä murut puhtaalle pyyhkeelle kuivahtamaan.

Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään suola, vehnäjauhot, leivinjauhe ja mausteet. Lisää viimeksi kuivatut kukkakaalimurut ja sekoita ne huolella mausteiden kanssa sekaisin. Kääntele kukkakaali-mausteseos valkuaisvaahdon joukkoon. Kuumenna voita ja oliiviöljyä paistinpannulla, nosta seoksesta pihvin kokoisia kokkareita paistinpannulle ja litistä niitä vähän. Kypsennä kukkakaalipihvejä 2-3 minuuttia molemmin puolin. Lisää voita/oliiviöljyä tarpeen mukaan. Kääntäessä kannattaa käyttää apuna toista paistolastaa, sillä nämä ovat aika kevyitä ja herkkiä hajoamaan.

Tarjoile kylmäsavukalan ja tartarkastikkeen kanssa. Tartarkastikkeen resepti löytyy täältä.

Nam!


2 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

Ihanat mausteet, toimivat kukkakaalin kanssa erinomaisesti! :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Arvelin ensin että maustaminen menee vähän liian eksoottisen puolelle, mutta ne sopivatkin tosi hyvin kukkakaalin maun kanssa :)