perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pizzaperjantai: pizzetta




Jos ei osaa päättää millaisen pizzan haluaa, vaihtoehtona on tehdä monta pientä pizzaa – vaikka jokainen erilaisella täytteellä. Pikku pizzettat ovat käteen sopivaa, kivaa tarjoiltavaa yhtä hyvin niin lastenkutsuille kuin aikuisten illanviettoon. Yhden ison pizzan taikinamäärästä saa 6-12 pizzettaa, jotka kaikki mahtuvat vielä yhdelle ja samalle leivinpellille paistumaan. Pizzettaa voi hyvällä syyllä kutsua myös lämpimäksi voileiväksi.


pizzettojen valmistamiseen tarvitset

pizzataikinaa (ohje täällä)
pizzan täytteitä ja mozzarellaraastetta
leivinpaperia            

Kauli pizzataikinasta tasakokoisia pieniä leipäsiä halkaisijaltaan noin 7-12 cm ja asettele pizzettapohjat tasaisesti leivinpaperin päälle. Levitä taikinalle ensin tomaattikastike tai crème fraichesta sekoitettua vaalea pizzakastike ja sen päälle haluamasi täytteet. Mozzarellaraasteen voi ripotella joko kaikkien täytteiden päälle, kuten tässä, tai kastikkeen ja täytteiden väliin, jolloin pizzan täytteet jäävät paremmin näkyviin. Näiden pizzettojen täytteet olivat

päärynäviipaleita (tai viikunaa kun on niiden aika)
parmankinkkua
vuohenjuustoa

kylmäsavulohta
miniparsaa (esikeitettävä minuutin tai pari)
viiriäisenmunia

pekonia
sipulia
sinihomejuustoa

Kuumenna uunipeltiä 270 asteessa noin 10 minuutin ajan, ota pelti ulos uunista ja nykäise pellille leivinpaperi jonka päälle pizzettat on tehty. Kypsennä pizzettoja 270 asteessa noin 10(-12) minuuttia kunnes juusto on sulanut ja pinta on kauniin ruskeapilkullinen.


Salaatin kera tai ilman

Ei kommentteja: