keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Karkkilohta marinoituna karkkipossun liemessä



Kun tein karkkipossua Farangin reseptillä, niin prosessista jäi yli haudutuslientä. Otin sen talteen ja päätin marinoida siinä lohta, jonka sitten paistaisin. Näin tapahtui ja ylijäämäliemi eli hävikki muuttui herkuksi. Samalla liemen tekovaivalla kaksi ruokaa – kätevää.


Marinoitu lohi

1 – 1 ½ dl      karkkipossun haudutuslientä (siivilöitynä ja rasva pois kuorittuna)
400 g             lohta nopeasti graavattuna
vähäsen         oliiviöljyä
pikkaisen       seesamiöljyä
                      suolaa paiston jälkeen tarvittaessa

Graavasin lohen suolalla, sokerilla ja valkopippurilla ja annoin sen maustua parin tunnin ajan. Pyyhin ylimääräisen suolan pois pinnalta, laitoin kalan pakastepussiin ja kaadoin liemen mukaan. Annoin sen maustua jääkaapissa yön yli ja käänsin pakettia aina muistaessani. Leikkasin lohen kahteen osaan ja paistoin pannulla öljysekoituksessa. Nautimme sen uusien perunoiden  ja salaatin kera.


Ei kommentteja: