perjantai 8. elokuuta 2014

Kylmä keitto kaunistaa? Ajo blanco



Se kaunistava uskomus taisi liittyä keiton sijasta kahviin? Mutta älkää uskoko, kylmä kahvi ei ainakaan toimi kauneuskikkana, se on empiirisesti todistettu. Onneksi näitä hellepäiväruokien reseptejä vielä riittää. Tänä kesänä on syöty kylmiä keittoja varmaan enemmän kuin vuosiin. Kaivoin unohdusten laatikosta Ajo blancon, espanjalaisen kylmän manteli-valkosipulikeiton eli valkoisen gazpachon reseptin. Ohjeen aineksista tulee tehosekoittimessa noin 7 dl kylmää soppaa, lounas kahdelle tai pieni alkupala useammalle.


Ajo Blanco

120 g vihreitä viinirypäleitä
puolikas edellisen päivän pitkästä vehnäpatongista
1-2 valkosipulinkynttä
4 dl vettä tai kasvislientä
100 g kuorittuja manteleita
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl sherryviinietikkaa
suolaa, valkopippuria
keiton pinnalle
viinirypäleenpuolikkaita
paahdettuja mantelilastuja
oliiviöljyä

Leikkaa patongista kuori pois, jätä vain leivän valkoinen osa ja revi se kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet, leikkaa ne pieniksi paloiksi ja lisää leivänpalojen joukkoon. Kaada samaan kulhoon vielä mantelit, kaiken päälle 4 dl vettä tai kasvislientä, sekoita ja painele kaikki nesteen peittoon ja anna vettyä 10-15 minuuttia.

Huuhtele viinirypäleet ja aja ne soseeksi tehosekoittimessa. Lisää tehosekoittimen kannuun leipäpalakulhon sisältö ja jatka soseuttamista. Jotta keitosta tulee mahdollisimman sileä, kaada keitto siivilän läpi toiseen kannuun. Tyhjennä siivilän sisältö takaisin tehosekoittimeen ja soseuta vielä vähän aikaa kunnes viimeisetkin mantelinpalat ovat hienontuneet. Kaada myös siivilöity keitto takaisin tehosekoittimeen ja soseuta vielä vähän aikaa.

Kaada oliiviöljy kannuun kapeana nauhana koneen koko ajan käydessä. Sekoita joukkoon lopuksi vielä sherryviinietikka ja mausta suolalla sekä valkopippurilla. Laita keitto jääkaappiin jäähtymään muutaman tunnin ajaksi ennen tarjoilua.

Tarjoiltaessa kaada keitto lautasille ja viimeistele viinirypäleenpuolikkailla, oliiviöljypisaroilla ja paahdetuilla mantelilastuilla. Tämä keitto sopii hyvin tarjottavaksi myös ihan juomalasista.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vallan maukas ohje, tykkäsin jopa perusgazpachoa enemmän. Myös illallisvieraat sekä miekkonen olivat vakuuttuneita :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiva, että illallinen meni hyvin ja valitsemasi ruoka onnistui :) Espanjasta tulee paljon hyviä reseptejä. Varsinkin nuo viinirypäleet ovat ajo blancossa ihan pisteenä i:n päälle.