keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sillä välin kun pasta kiehuu (villisikapasta)



Kuivaruokakaapissa on hyvä olla kaikenlaista nopeasti valmistuvaa siltä varalta, ettei keksi mitään tai muuten vaan laiskottaa. ”Nötkötti” (kypsennetty ja tölkitetty naudanliha) on käyttökelpoista monenlaisiin ruokiin, eikä vähiten pastakastikkeeseen. Minä arvoin naudanlihan, hirven ja villisikasäilykkeen välillä, ja päädyin villisikaan (jossa on mukana vähän tavallistakin possua). Tällä yksinkertaisella reseptillä kuka tahansa osaa laittaa maittavaa kotiruokaa ja ruoka valmistuu siinä ajassa kun pasta kiehuu.


Villisikapasta
(3-4 annosta)


250 g pastaa (kuivapaino)
1 punasipuli
2 rkl voita
1 tölkki (400 g) säilykelihaa (villisika) (tai nauta tai hirvi tms)
1 rkl vehnäjauhoa
1 dl vettä
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl sokeria
kourallinen hienoksi leikattua tuoretta basilikaa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria myllystä

                     Laita ensin isoon kattilaan kiehumaan pari litraa vettä pastaa varten. 

Kuori punasipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Sulata kasarissa voi ja kuullota siinä sipulia miedolla lämmöllä parin minuutin ajan. Lisää pieniksi kuutioiksi leikattu säilykeliha ja kuumenna koko ajan sekoitellen.

Lisää pastan keitinveteen pari ruokalusikallista suolaa ja laita pasta kiehumaan.
Muista ajastin!

Ripottele kastikekattilaan jauhot ja sekoittele minuutin tai pari kunnes ne ovat hiukan kypsyneet. Lisää vesi ja sekoittele sen aikaa että kastike paksuuntuu. Lisää tomaattipyree, sokeri (sokeria tarvitaan tasapainottamaan tomaatin happamuus) sekä basilika ja anna kastikkeen kiehua vielä sen aikaa että pasta on kypsää.

Valuta kypsä pasta ja jätä se siivilään valumaan.

Lisää kastikkeen joukkoon kerma ja kuumenna kerran vielä kiehumispisteeseen. Mausta kastike mustapippurilla sekä suolalla. Sekoita pasta sekä kastike keskenään ja viimeistele tuoreella basilikalla.


Ei kommentteja: