sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kalapyörykät tomaattikastikkeessa




Meritaimenesta jäi vielä pieni pala, mutta ei riittävästi lounaaksi kahdelle. Siispä sulatin pakasteesta lisäksi 100 grammaa kypsentämättömiä jättikatkaravunpyrstöjä ja valmistin näistä kalapyöryköitä. Kalapyöryköille tuli hyvä kastike jatkamalla Mutti tomaattimurskaa sopivilla aineksilla.


Kalapyörykät tomaattikastikkeessa

kalapyörykät
noin 200 g ruodotonta meritaimenta (lohikin käy)
100 g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä
1 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1 tl raastettua appelsiininkuorta
3 rkl panko leipämuruja
1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 tl osterikastiketta
1 rkl tomaattipyreetä
1 dl kermaa
ripaus suolaa ja rouhittua valkopippuria

kastike
1 rkl oliiviöljyä
1 salottisipuli pieninä kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 dl kuivaa sherryä
3 rkl kalakastiketta
1 tölkki (400 g) Mutti tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
1 dl kalalientä (tai vettä)
maun mukaan suolaa ja mustapippuria

Sekoita kalapyöryköitä varten inkivääri, appelsiininkuori, pankomurut, lehtipersilja, osterikastike sekä tomaattipyree. Anna seoksen makuuntua 15-30 minuuttia ennen käyttöä. Laita kalat sekä katkaravunpyrstöt monitoimikoneen kulhoon ja käynnistä leikkuri. Hienonna kunnes massa on pehmeää ja tasaista. Lisää kalamassan joukkoon leivänmuru-mausteseos ja sekoita. Lisää lopuksi kerma kapeana nauhana koneen koko ajan käydessä. Jos massa tuntuu kovin sitkeältä, lisää hiukan kermaa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Laita kalamassa jääkaappiin odottamaan kypsentämistä.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja lisää sinne sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipuleita kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää inkivääri ja kuullota vielä hetken. Lisää sherry, sekoita hyvin ja keitä nestettä kokoon sen verran että sherry on lähes kokonaan haihtunut. Lisää tomaattimurska, sokeri sekä kalaliemi ja keitä kastiketta 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä. Jos kastike paksuuntuu liikaa, lisää hiukan kalalientä tai vettä. Mausta kastike suolalla sekä mustapippurilla.

Ota kalamassa jääkaapista ja muodosta siitä kahden lusikan avulla pieniä pyöryköitä (yhteensä 8-10 kpl). Kypsennä kalapyöryköitä tomaattikastikkeessa 4-5 minuutin ajan.


3 kommenttia:

Lapastaivas kirjoitti...

Ihanaa saada näitä erilaisia kalapyörykkäohjeita. Lisäsin ohjeesi omiin suosikkeihini, maistuu jo lukiessa herkulliselta. Onneksi pakkasessa on vielä haukea syksykalastuksen jäljiltä.

Jael kirjoitti...

Nam,tomaattinen pohja sopii niin hyvun kalapullille(ja keitolle)

Tuplaespresso kirjoitti...

Tölkki tomaattimurskaa pitää aina olla kaapissa ;)