lauantai 28. helmikuuta 2015

Kalevalanpäivän mustikkapuustit



Hyvää Kalevalan päivää. 
Tänään on suomalaisen kulttuurin ja yhtä hyvin myös suomalaisen ruokakulttuurin päivä.

Onko mitään suomalaisempaa kuin pulla? No on, juu, mämmi, mutta vielä ei ole sen aika. Vaikka tänä vuonna meillä laskiaispullat muuttuivatkin laskiaisletuiksi, niiden valmistamisesta jäi sen verran mantelimassaa, että ajattelin upottaa sen jonkin sortin bostonkakun tapaiseen mustikkapuustirinkulaan. Kun kaikenlaiset hybridiruoat, ramenburgerit,  cronitsit, pizzaburgerit(?huh!) jne ovat olleet maailmalla huippusuosittuja, minä yhdistin mustikkapiirakan ja korvapuustin. Lopputulos on tässä:


Mustikkapuustirinkula
(annoksesta tulee yksi iso bostonkakku tai yksi kranssi ja muutama pikkupuusti)

2,5 dl maitoa
0,5 dl sokeria
2 tl hienoksi rouhittua kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
1 pussi (11 g) kuivahiivaa
noin 8 dl vehnäjauhoa
100 g pehmeää voita tai leivontamargariinia
täyte
100 g mantelimassaa leikattuna muruiksi
50 g jäähdytettyä voisulaa
4 dl kohmeisia pakastemustikoita
3 rkl perunajauhoa
1 dl sokeria
viimeistelyyn
tomusokeria
sitruunamehua

Lämmitä maito noin 42 –asteiseksi (vähän kuumempi kuin kädenlämpöinen). Lisää maitoon sokeri, kardemumma, suola, muna sekä noin puoleen desilitraan jauhoja sekoitettu kuivahiiva. Alusta pullataikinaan loput jauhot vähitellen ja pehmeä voi/margariini alustamisen loppuvaiheessa. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna taikinan nousta lämpimässä paikassa noin 30-40 minuuttia.

Kauli taikina ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja sivele levylle voisulaa. Levitä voisulan päälle tasainen kerros mantelimassamuruja. Laita muovipussiin sokeri sekä perunajauho, sulje pussi ja hölskytä sen verran että ne menevät sekaisin. Lisää pussiin suomalainen superfood eli kohmeiset mustikat ja hölskytä niin että kaikki mustikat ovat sokeri-jauhoseoksen peittämät. Levitä pussin sisältö tasaisesti taikinalevylle. Kääri levy pitkältä sivultaan alkaen rullaksi ja leikkaa rulla noin 4 cm viipaleiksi. Voitele uunivuoka ja lado viipaleet löyhästi vierekkäin niin että kierre on näkyvissä. (Tästä voi tehdä myös korvapuustin näköisiä leivonnaisia.) Kohota leivonnaista vielä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia ja anna pullan jäähtyä ennen kuorruttamista. Sekoita keskenään tomusokeria ja tuorepuristettua sitruunamehua pursotuskelpoiseksi tahnaksi, pyöräytä leivinpaperista pursotinpussi ja koristele leivonnainen sitruuna-sokerikuorrutteella.


10 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Oi, ihastuttavaa! Tuohon kaveriksi kupillinen kaakaota, niin jopa kelpaisi loskassa tallata, ei kun keväthangilla hiihdellä sen jälkeen.

Tuplaespresso kirjoitti...

Täällä etelässä hiihdelläänkin nykyään jo paljaalla asvaltilla. Eilinen tuntui jo ihka oikealta kevätpäivältä.

luimupupu kirjoitti...

Nami. Voisin kanssa ottaa pari palaa päiväkaffelle!

Heidi kirjoitti...

Kiitos, tämä ohje tuli kuin suoraan tilauksesta kun mietin mitä leipoisin huomisille kahvivieraille. Niin herkullisen näköinen pulla!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ luimupupu
Laitetaanko tulemaan UPSilla vai sähköpostilla?

@ Heidi
Kaiken lisäksi nämä ovat leipomista seuraavana päivänä vielä parempia, kun kosteus ja maut ovat tasaantuneet.

luimupupu kirjoitti...

Laita vaikka UPS:lla, pulla mahtuu postilaatikon pakettiosaan.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ajatteles, miten kiva olisi sellainen 3D-tulostin, joka yhdestä sähköpostitiedostosta osaisi tulostaa mustikkapiirakan?!... Sellainen olisi myyntimenestys :)

Jael kirjoitti...

Hyvää Kalevalanpäivää sinnekin! On kyllä niin herkullisen näköinen puusti että!

Jael kirjoitti...

P.S.Tel Avivin suomalaisessa kirjastossa on aina pullaa;D

Tuplaespresso kirjoitti...

Onpas teillä siellä kirjastossa erityisen hyvä palvelu :)