torstai 16. huhtikuuta 2015

Kasvispastaa paahdetuista parsoista ja tomaateista


Parsa on vastustamaton kasvis olkoonkin, että tähän aikaan vuodesta ne tulevat kauppoihin Perusta tai muualta Etelä-Amerikasta ja eurooppalaista parsaa saadaan vielä odottaa. Paahtaminen antaa kasviksille paljon paremman ja moniulotteisemman maun kuin keittäminen. Tätä pastaa varten paahdoin uunissa sekä parsat että tomaatit. Ohjeesta tulee kaksi annosta.



Kasvispasta paahdetuista parsoista ja tomaateista

1 nippu parsaa
12 minitomaattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
140 g (penne)pastaa
3 kevätsipulia
1 rkl voita
kourallinen tuoretta salviaa ja basilikaa
100 g (pakaste)herneitä
1 dl kermaa
tuoretta lehtipersiljaa
pinjansiemeniä
parmesaanilastuja

Paahda ensin parsat ja tomaatit. Napsauta parsoista pois kuiva kanta ja kuori parsat ohuelti. Levitä parsat sekä tomaatit leivinpaperin päälle uunipellille, roiski päälle hiukan oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paahda kasviksia uunissa 220 asteessa 15-20 minuuttia. Käännä kasvikset paahtamisen puolivälissä. Anna parsojen hiukan jäähtyä ja leikkaa ne muutaman sentin pituisiksi pätkiksi.

Laita pasta kiehumaan hyvin suolattuun veteen. Sulata paistinpannulla voi ja kuullota siinä ohuiksi viipaleiksi leikatut kevätsipulit sekä hienonnetut salvia ja basilika. Lisää herneet ja sekoittele kunnes herneet ovat melkein kypsät. Lisää kerma ja anna sen hiukan kiehua kokoon. Lisää parsanpalat ja keitä sen aikaa että parsat hiukan lämpiävät. Valuta pasta, kaada se pannulle parsojen ja herneiden joukkoon ja sekoita. Jaa pasta kahdelle lautaselle. Viimeistele annokset paahdetuilla tomaateilla, lehtipersiljalla, pinjansiemenillä sekä parmesaanilastuilla.

 

Ei kommentteja: