tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kesäinen juurespaistos ja ranskalaista makkaraa


Inspiraation hakumatka Vanhaan Kauppahalliin tuotti seuraavan reseptin. Navigoidessani laiva- ym. turistien joukossa huomasin, että Love to Meat iin tuli juuri uusi erä ranskalaista raakamakkaraa, Chipolata Supérieure aux Herbes de Provence. Olisi sillä tiskillä ollut muutakin hyvää, mutta makkaroista se inspiraatio vain lähti. Päätin tehdä kesäisen juures-makkarapaistoksen (ikään kuin pyttipannun eli spydärin). Sellaiseenhan voi kuluttaa mahdollisesti jääkaappiin kertyneet lihat tai makkarat, jotka jäivät yli, kun barbeque kylmeni ja syöjien masut täyttyivät.

Kaskinauris on liian vähän käytetty sesongin raaka-aine, ja halusin kokeilla sen sopivuutta tähän. Tämähän ei ole pyttipannu, koska paistettu kananmuna puuttuu, samoin kuin pekoni tai sen sukulaiset. Tämä on siis ”kevyt” kesäversio aiheesta. Jättämällä makkaran kokonaan pois ja lisäämällä esimerkiksi kesäkurpitsaa ja fetaa voit tehdä tästä myös vegeversion.

Tämän reseptin määrät eivät ole ketään sitovia eikä liioin sekoitussuhdekaan ole kovin tarkka. Käytetään sitä mitä on sen verran kuin haluaa ja hyvältä tuntuu. Käytä kuitenkin kaskinaurista ja retiisiä, ne tuovat sen kesän maun ja jutun tähän. Minä tein sen näin kahdelle.



Kesäinen juurespaistos ja ranskalaista makkaraa

3                    kaskinaurista kuorittuna ja kuutioina
1                    isohko uuden sadon sipuli kuutioituna
1 nippu          retiisejä halkaistuina
8                    pienehköä siikli -perunaa esikeitettyinä
n. ½ l             tuoreita kantarelleja pannutettuna
loraus            soijaa
2-3 rkl           tuoretta tilliä hienonnettuna
                      ruohosipulia pätkittynä
n. ½  tl          kuivattua timjamia
                      suolaa
                      mustapippuria myllystä
                      valkopippuria myllystä
                      voita paistoon
330 g             ranskalaista raakamakkaraa
tai                  mitä tahansa oman makusi mukaista laadukasta makkaraa
                                
Esikypsennä pestyt kiinteät uudet perunat niiden koosta ja lajikkeesta riippuen 10 – 14 minuuttia laittamalla ne karkealla merisuolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Kokeile kypsyyttä terävällä veitsenkärjellä. Jäähdytä perunat ja kuutioi ne jäähtyneenä. Puhdista ja pannuta kantarellit. Kuori ja kuutioi nauriit ja sipuli. Poista naatit ja juuret ja halkaise retiisit. Naatitkin voisi toki syödä, mutta käyttämäni retiisit olivat a) ulkomaisia ja b) olleet jo pari päivää jääkaapissa, eivätkä ne enää olleet houkuttelevan näköisiä.

Kypsennä pannulla ainekset pienemmissä erissä. Pannuta ensiksi kantarellit ilman rasvaa ja siirrä ne sivuun. Ruskista sitten raakamakkarat vähässä öljyssä. Pistele niihin reikiä, jotta höyry pääsee ulos ja makkarat eivät käyristy liikaa. Niin niihin saa tasaisemman paistopinnan.  Siirrä makkarat sivuun ja pätki ne samalla vaikkapa saksilla. Laita pannulle voita ja ruskista siinä perunat, sipuli ja kaskinauris. Mausta ne suolalla, mustapippurilla, timjamilla ja tillillä. Käytä tillistä noin puolet. Siirrä sivuun. Laita pannulle voita ja paista siinä halkaistut retiisit. Siirrä sivuun. Laita taas pannulle voita ja paista siinä kantarellit. Mausta ne timjamilla, sormisuolalla ja valkopippurilla ja lorauta myös soija pannulle. Lisää tämän jälkeen kaikki jo aiemmin kypsennetyt aineet takaisin pannulle ja kuumenna. Lisää lopuksi hienonnettu ruohosipuli ja loppu tilli.



Ei kommentteja: