torstai 17. syyskuuta 2015

Lohilasagne



Hesarissa oli taas mainio uutinen kalan syömisen terveysvaikutuksista. Otsikon mukaan "kalan syöminen näyttäisi ehkäisevän masennusta". Tosin tekstissä sitten kerrottiin, että ”periaatteessa tämän tutkimuksen perusteella ei pystytä arvioimaan syy-seuraus-suhteita eli sitä, johtuuko vähempi masentuneisuus runsaasta kalansyönnistä vai runsas kalansyönti vähemmästä masentuneisuudesta”. Ja että ”Mahdollista on sekin, että runsas kalansyönti on vain merkki muutenkin terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta.” Ihan loistavaa sivuntäytettä, jossa kerrotaan, miten asia voi olla niin tai näin tai ehkä jotenkin muutoin, tai mistä sitä oikeastaan voisi edes tietää. Varmaan muuten ihan hieno tutkimus, josta voi päätellä ettei mitään voi päätellä? Mutta voisiko kalaa syödä ihan vaikka vaan sen vuoksi, että se maistuu hyvältä? Isosta lohilasagnesta riittää syötävää isollekin perheelle ja pienemmälle ainakin pariksi päiväksi.




Pinaattinen lohilasagne

600 g             tuoretta lohta graavattuna
400 g             tuoretta pinaattia
1                    uuden sadon sipuli hienonnettuna
½ dl               kuivaa valkoviiniä
                      voita
                      suolaa
                      sokeria
1 rkl              sitruunamehua
                      valkopippuria myllystä
4 kpl              kananmunia kovaksi keitettynä
n. 12 kpl        lasagnelevyjä uunivuoan koon mukaan

Olen oppinut, että jos graavaa kalan edellisenä päivänä tai saman päivän aamuna, niin siitä tulee parempi lasagne kuin pelkästä tuoreesta lohesta. Jos ei ole mahdollisuutta graavaamiseen, niin tuore lohi käy hyvin. Jos haluaa, niin siitä voi osan korvata kylmäsavulohella. Viipaloi lohi valmiiksi.

Laita kattilaan litra vettä, mausta se suolalla, ripauksella sokeria ja sitruunamehulla. Laita kattilaan huuhdeltu pinaatti, josta on suurimmat lehtiruodit nypitty pois, sekoita ja ihmettele jälleen kerran sitä, miten pieneksi kattilallinen pinaattia kutistuu. Anna kiehua pari-kolme minuuttia ja kaada pinaatit lävikköön valumaan. Puristele niistä enimmät nesteet pois ja hienonna karkeasti leikkuulaudalla. Laita pannulle tai kattilaan nokare voita ja kuullota siinä sipuli. Lisää hienonnettu pinaatti ja lorauta valkoviini pannulle. Anna viinin haihtua. Mausta lopuksi rouhitulla valkopippurilla.

Keitä kananmunat, kuori ne, jäähdytä ja hienonna haarukalla.

Bechamel-juustokastike

100 g             voita
1 dl                vehnäjauhoja
1,2 l               maitoa
150 g             manchego-juustoa raastettuna
1                    valkosipulin kynsi raastettuna
                      suolaa
                      valkopippuria myllystä

Sulata voi kasarissa ja lisää jauhot. Sekoita ja anna jauhojen kypsyä, mutta älä kuitenkaan ruskista niitä. Lisää pari desiä maitoa samalla koko ajan sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Lisää sitten loppu maito. Koska minulla ei ollut täysmaitoa, josta tulee täyteläisempi kastike, niin korvasin 1 dl:n maitoa kuohukermalla – sitä kun sattui kaapista löytymään. Anna kiehua hiljaa välillä sekoitellen noin kymmenen minuuttia, kunnes kastike on saostunut. Lisää juustoraaste erissä samalla sekoittaen. Manchego on sopivan voimakas, mutta ei liian vahva juusto tähän tarkoitukseen. Mozzarellaraastetta voi käyttää, jos manchegoa ei ole saatavilla. Lisää lopuksi raastettu valkosipuli ja mausta suolalla ja vastajauhetulla valkopippurilla. Siirrä sivuun odottelemaan. Jos kastike tässä vaiheessa vaikuttaa liian paksulta, niin lisää vähän maitoa ja kuumenna sekoittaen. Kastiketta saa olla reilusti, jottei lasagnesta tule kuivaa.

Olisi varmaan kannattanut valita vähän isompi vuoka...
Kun kaikki on valmiina, kokoa lasagne uunivuokaan. Voitele uunivuoka. Laita pohjalle juustokastiketta. Lado sen päälle lasagnelevyt. Koska tosi harvoin vuoka on juuri kokonaisten lasagnelevyjen kokoinen, ja joudut näin ollen taittamaan niitä esimerkiksi puoliksi, niin tee se jo valmiiksi ennen lasagnen kasausta. Laita kastiketta pastalevyille ja asettele sen päälle pinaattia, sitten lohiviipaleet, sitten hienonnettua kananmunaa ja lopuksi taas kastiketta. Sitten seuraava kerros pastalevyjä ja niin edelleen, toista tämä kunnes kaikki lohi, pinaatti ja muna on käytetty. Tähän lasagneen tuli kolme kerrosta kalaa. Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee lasagnelevyt, joiden päälle kaadetaan loput valkokastikkeesta. Sitten koko komeus 200 ˚C uuniin 35 – 40 minuutiksi. Tarkkaile pintakerroksen väriä. Paiston jälkeen anna lohilasagnen vetäytyä noin 30 minuuttia ennen leikkaamista.


Ei kommentteja: