perjantai 20. marraskuuta 2015

Kurpitsa-salviapasta


Kun puolikas myskikurpitsa nököttää jääkaapin vihanneslokerossa, se pitäisi mieluummin käyttää ruoaksi ennen kuin se odottaa muutaman päivän liian kauan. Mutta mitä puolikkaasta kurpitsasta saisi aikaan? Ainakin sitä voisi käyttää pastaan. Musta spagetti ja oranssi kurpitsa näyttävät ja maistuvat hyviltä yhdessä.


Kurpitsa-salviapasta

puolikas myskikurpitsa
hiukan oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria
nokare voita
1 pieni sipuli kuutioina
muutama kuivattu salvianlehti
lusikallinen ruohosipulisilppua
lusikallinen lehtipersiljasilppua
hiukan kuumaa vettä
pari siivua speckiä (tai muuta ilmakuivattua kinkkua) pieninä paloina
maun mukaan suolaa ja mustapippuria
(mustaa) spagettia  75 g/ruokailija
fetajuustoa pieninä muruina
lusikallinen paahdettua sipulia

Paahda ensin myskikurpitsa. Leikkaa kurpitsa pienemmiksi lohkoiksi, poista siemenet ja sivele oliiviöljyä lohkojen päälle. Rouhi pinnalle suolaa sekä mustapippuria ja paahda uunissa 220 asteessa noin 30 minuuttia. Kun kurpitsa on pehmeää, anna sen jäähtyä hetken ja sen jälkeen kuori ja kuutioi lohkot. Kurpitsaa saisi olla 150-200 grammaa ruokailijaa kohden. Soseuta haarukalla karkeasti noin puolet kurpitsakuutioista.

Kuullota sipulikuutiot pehmeiksi ja lisää joukkoon kurpitsa, murennetut salvianlehdet sekä yrttisilppu. Lisää 0,5-1 dl kuumaa vettä, sekoita ja kuumenna seosta sen verran että kaikki lämpenee. Lisää speck ja sekoita. Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla.

Keitä (musta) spagetti pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta spagetti ja sekoita kurpitsaseos pastan joukkoon. Viimeistele lautasilla fetamuruilla ja paahdetulla sipulilla.






Ei kommentteja: