lauantai 28. marraskuuta 2015

Ruijanpallas on "vähän komeampi kampela"



Viikon kala ja samalla kalajuttu löytyi TS Ruoka -sivustolta ja Ilta-Sanomien Ruokalasta. Turun Kauppahallin kalaliike Herkkunuotta oli onnistunut saamaan Kööpenhaminan kalahuutokaupasta Norjassa siimalla pyydetyn ruijanpaltaan, jolla oli painoa kunnioitettavat 156 kg. Viljellyt kalat ovat ”vain” noin 30-kiloisia, mutta kampelan sukuinen ruijanpallas voi meressä kasvaa jopa kolmemetriseksi ja yli 300-kiloiseksi. Melkoisia vonkaleita. Linkeistä löytyy kuvia ja tarinaa kalasta.

Kuvittele tämän kalan pituudeksi kolme metriä ...     Kuva: Wikipedia


Viikon kala     32/33    Ruijanpallas

ruijanpallas    Hippoglossus hippoglossus

Tämä harvinainen herkku ei todellisessa elämässä ollut edes viikon kala, sillä se oli myyty viimeistä palaa myöten jo torstaina. Ehdin nippa nappa ajoissa paikalle, ja sain ostettua puolisen kiloa tätä meidän keittiössämme ennen näkemätöntä herkkua. Aikaisemmin kovinkin yleisestä ja tärkeästä ruokakalasta on tullut harvinaisempi ilmestys kalakaupassa, mutta edelleen se on erittäin arvostettu raaka-aine.

Ruijanpallas on melko miedon makuinen ja ajatuksemme oli antaa kalan oman maun tulla esille peittämättä sitä millään kuorrutteilla tai marinadeilla. Samaa mieltä asiasta kysyttynä olivat Herkkunuotan kala-ammattilaisetkin, ja päädyin tähän vaihtoehtoon.



Timjamivoissa paistettu ruijanpallas

500 g                                   ruijanpallasta
reilusti                                voita
1                                          murskattu valkosipulin kynsi
3-4                                      timjaminoksaa

Laita ensin vähän voita pannulle ja ota nopeasti kuumalla pannulla kaunis väri kalalle. Lisää voita, timjaminoksat sekä murskattu valkosipulin kynsi ja valele kalaa voilla jatkuvasti. Jos kalanpala on paksumman puoleinen, voit ruskistamisen ja mausteiden lisäämisen jälkeisen valelun perään laittaa sen 100 ˚C uuniin paistolämpömittarin kanssa ja ottaa sen ulos, kun sisälämpötila on 42 – 43 astetta. Sen ei tulisi nousta yli 45 asteen. Jos kypsennät pelkästään pannulla, niin voit silti käyttää paistolämpömittaria, jotta kala ei kypsy yli.


Herne- ja purjopyree

200g                                    pakasteherneitä
1                                          pieni purjo
                                            voita
loraus                                  kuivaa valkoviiniä
1,5 dl                                  kuumaa vettä
                                            valkopippuria myllystä
                                            merisuolaa myllystä
                                            sitruunamehua                               

Kuumenna paistinpannulla voi ja kuullota siinä viipaloitu purjo. Lorauta valkoviini pannulle ja anna kiehua lähes pois. Lisää herneet ja kuuma vesi. Kun neste pannulla kiehuu, niin alenna lämpöä ja anna kiehua 5 - 8 minuuttia, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla ja kaada seos monitoimikoneeseen. Soseuta se makusi mukaan karkeaksi tai sileäksi.


Uunitomaatteja ja pinaattia

kourallinen                         uunikuivattuja tomaatteja
80 g                                     pinaattia
puolikas                              salottisipuli
puolikas                              valkosipulin kynsi
                                            sitruunamehua

Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja kuullota siinä hienonnettu salottisipuli sekä hienonnettu valkosipuli. Lisää pinaatti ja anna sen pehmetä. Mausta tilkalla sitruunamehua. Tarjoiltaessa asettele pinaatti lautaselle ja sen päälle uunikuivatut tomaatit.


Tarjoile pienten, kokonaisena paistettujen perunoiden ja edellä kerrottujen lisäkkeiden kera.
Jälkikaneettina voisin todeta, että ruijanpallas oli erittäin hyvää, joskin hyvin miedon makuista, eikä siitä syystä (valitettavasti) mitenkään erityisen mieleenpainuvaa. Kokeilu on kuitenkin suoritettu ja raaka-aine hyväksi havaittu. Jos tällaista joskus vielä sattuu kalatiskistä löytymään, voisi ostaa toistekin ja kokeilla jollain erilaisella reseptillä. Joka tapauksessa ruijanpaltaan maku on niin mieto, että se ei kestä kovin voimakkaita mausteita tai lisukkeita etteivät ne peitä liikaa kalan makua.


3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Muistan että rakastin aikoinaan savustettua Ruijanpallasta,saakohan sitä vielä.

Kaura kirjoitti...

Minäkin oon syönyt tuota savustettua ruijanpallasta, joka todellista herkkua. Tosi pitkään myytiin kalatiskeillä paloina.. mutta nytpä ei olekaan näkynyt. :o En edes muistanut koko pallasta ennen kuin nyt postaustasi lukiessa. Ja paistettunakin näyttää oikein hyvältä! :p

Tuplaespresso kirjoitti...

Savustettu ruijanpallas onkin hyvää ja siinä on savustamisen ansiosta enemmän makua.