sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Bacon & eggs uudelle tasolle



Sunnuntain aamiaista voi piristää valmistamalla pekonin ja munat astetta nätimmin kuin tavallisena aamuna. Munat ja paahtoleivät voi paistaa juuri ennen kun pekoniruusut valmistuvat uunissa. Lisänä on pinaattia, omenaa ja tomaattia.



Pekoniruusut

pekoniviipaleita
vaahterasiirappia
cocktailtikkuja


Käytä paistamiseen mieluiten jotain sellaista ritilävuokaa, joka päästää läpi pekonista valuvan rasvan.

Kääri pekoniviipaleet löysähkölle rullalle. Taita pekoniviipale pariin kertaan toisesta päästään, jolloin ”ruusun” uloimmat terälehdet kääntyvät hiukan ulospäin. Kiinnitä rulla parilla cocktailtikulla ja laita vuokaan ritilän päälle. Valuta jokaisen pekoniruusun päälle puoli teelusikallista vaahterasiirappia. Kypsennä uunissa 180 asteessa noin 40-50 minuuttia.



Munaleivät pannulla

paahtoleipää
munia
voita

Voitele leipä voilla molemmin puolin. Paina pyöreällä muotilla leivän keskeltä halkaisijaltaan noin 5-7 cm pala pois. Laita leipä sekä reikä paistinpannulle ja paahda niitä hetki toiselta puolelta. Käännä leivät ja riko kananmuna koloon. Paista kohtalaisen matalalla lämmöllä kunnes muna on kypsä. (Leivän voi kääntää sen jälkeen vielä hetkeksi jos keltuaisen halutaan olevan täysin kova.) Mausta suolalla ja pippurilla.


Ei kommentteja: