tiistai 31. toukokuuta 2016

Beef curry & raita



Tätä ei kai voi kutsua intialaiseksi, sillä siellä ei nautaeläimiä syötäne. Currya tässä kuitenkin on ja makukin on currymainen. Jääkaapissamme oli currywurstia varten tekemääni currykastiketta, ja halusin käyttää sen ruoanlaittoon pois heittämisen sijaan.


Naudanlihaa currykastikkeessa

500 g             naudan ulkofilettä suikaloituna
                      hienoa merisuolaa
2                    valkosipulin kynttä raastettuna
1                    salottisipuli hienonnettuna tai raastettuna
2 cm              pätkä inkivääriä raastettuna
                      korianterin siemeniä murskattuna
                      rypsiöljyä
                      currykastiketta
                      lihalientä

Leikkaa liha suikaleiksi ja mausta ne kulhossa suolalla. Anna maustua noin puolen tunnin ajan samalla kun valmistelet currykastikkeen aineet ja teet raidan. Raasta sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Murskaa morttelissa korianterin siemenet. Sekoita raasteet ja korianteri keskenään. Ruskista pannulla ensin lihasuikaleisiin hyvä väri rypsiöljyssä ja siirrä sivuun. Kypsennä kolmessa erässä, jotta pannu ei jäähdy liikaa, jolloin lihat kiehuvat kypsiksi eivätkä ruskistu. Kuumenna pannulla rypsiöljyä ja kuullota siinä maustemassaa, kunnes se saa hieman väriä. Lisää currykastike ja lihaliemi ja anna kiehua hetki. Lisää pannulle ruskistetut lihasuikaleet ja anna hautua kannen alla noin 30 minuuttia.


Korianteri-limettiraita

1 prk             maustamatonta jogurttia
½                   limetin raastettu kuori
1                    kevätsipuli ohuina viipaleina
2 rkl              hienonnettuja tuoreen korianterin lehtiä
1 rkl              limetin mehua
1 rkl              juoksevaa hunajaa
                      hyppysellinen suolaa
                      (maustepippuria myllystä)
2/3                 tuoreesta kurkusta

Pese limetti ja raasta sen kuori. Purista ruokalusikallinen mehua. Hienonna kevätsipuli ja korianterin lehdet. Kaada jogurtti kulhoon ja sekoita siihen kaikki aineet ja anna maustua tunnin verran ennen tarjoilua.

Huuhdo kurkku ja leikkaa se kolmeen palaan. Halkaise palat ja poista siemenet. Leikkaa kurkunpalat suikaleiksi ja laita suikaleet siivilään. Ripottele niille suolaa ja anna ylimääräisen nesteen valua niistä pois. Keitä basmatiriisi ohjeen mukaan. Tarjoa beef curry riisin, kurkkusuikaleiden ja raidan kera.

Naan -leivän tilalla maistuu kotimainen perunarieska.


Ei kommentteja: