tiistai 24. toukokuuta 2016

Teriyakilohta ja soba -nuudelisalaattia



Mieleni on tehnyt jotain teriyakilla maustettua ruokaa, ja koska en nyt halunnut mennä ulos grillaamaan, päädyin pannulla kypsennettyyn loheen – tarkemmin sanottuna kotimaiseen kirjoloheen. Se näytti kalatiskissä paremmalta kuin norjalainen serkkunsa ja on terveellisillä ja vähemmän luontoa kuormittavilla ravintoaineilla kasvatettua. Niin, ja se on siis kotimaista. Ajattelin päästä helpolla ja ostin kaupasta samalla valmista teriyakikastiketta. Kotona maistelin sitä ja totesin, että maku ei vaan ollut sitä, mitä olin mielessäni maistellut. Niinpä päätin tehdä oman makuiseni kastikkeen. Onneksi kotona oli lähes kaikkia tarveaineita ja lähikaupasta hain palan luomuinkivääriä, meiltä kun oli inkivääri lopussa. Kastikkeen runko on Gordon Ramsayn keittokirjasta Ultimate Home Cooking. Maistelin valmista kastiketta ja lisäsin siihen vielä hieman aineksia, joilla mausta tuli mieleiseni.

Lohen kanssa nautimme soba -nuudelisalaattia, joka sekin oli maustettu hyvin japanilaisittain.


Kirjolohta/Lohta teriyakikastikkeessa

Gordon Ramsayn ainekset
2 cm              pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2                    valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
3 rkl              soijaa
2 rkl              vaahterasiirappia
1 rkl              miriniä
                      oliiviöljyä
Omat lisäykset
1 tl                seesamiöljyä
1 tl                riisiviinaetikkaa

Lisäksi

600 g             kirjolohta josta ruodot on poistettu ja joka on suomustettu
                      (hienoa merisuolaa)
                      (mustapippuria myllystä)
Tarjoiluun

                      hienonnettua kevätsipulin vartta
                      seesaminsiemeniä

Paloittele kala neljään palaan. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja laita kalat annospaloina kulhoon. Pyörittele niitä kastikkeessa ja anna maustua jääkaapissa kelmulla peitettynä 20 min – 2 tuntia. Ota kalat marinadista ja mausta suolalla ja mustapippurilla niin halutessasi. Itse jätin maustamatta ja lisäsin pikkiriikkisen sormisuolaa lautasella. Laita tilkka öljyä kuumalle pannulle ja paista siinä kaloja ensin nahkapuoli alaspäin kolmisen minuuttia. Käännä kalat varovasti ja anna kypsyä lihapuolelta vielä pari minuuttia. Ota pannu pois levyltä. Nosta kalat lautaselle ja valele niille pannulla olevaa marinadia. Laita pinnalle seesaminsiemeniä ja kevätsipulia.


Soba –nuudelisalaatti

1 nippu (100 g) tattarinuudeleita (Soba)
1 iso porkkana raastettuna
2 kevätsipulinvartta ohuina viipaleina
5 pientä ruskeaa herkkusientä ohuina viipaleina
1 arkki Noria (merilevää) murskattuna pieneksi
Kastike
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl kalakastiketta
1 tl valkoviinietikkaa (tai riisiviinietikkaa)
1 tl sokeria
Pinnalle
seesaminsiemeniä

Keitä soba –nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Yhdistä kaikki nuudelisalaatin ainekset, sekoita ja tarjoile.


Ei kommentteja: