perjantai 27. toukokuuta 2016

Uusin somehitti: raparpekoni eli rhubacon - täydellinen grillattava

raparperi   pekoni    raparpekoni


Satuin törmäämään Turun Sanomien juttuun, jossa kerrottiin hauskasta ideasta yhdistää raparperi ja pekoni. Siitä oli tullut hetkessä somehitti ja jopa meidän epätrendikäs keittiömme innostui heti tästä makuyhdistelmästä. Suolaista, makeaa, hapanta ja rasvaa sekä kevyesti savua – se ei voi olla muuta kuin hyvää. Itse asiassa se on täydellistä. Raparpekonia tullaan grillaamaan kesän aikana varmaan monta kertaa uudestaankin, sillä niin loistavan keksinnön nämä Tiirikkalan ”kaks kokkii” olivat tehneet. Raparpekoni toimii niin grillissä kuin paistinpannulla. Ja jotta tästä suomalaiskeksinnöstä tulisi kansainvälinen grilliruokahitti, sen nimi pitää kääntää englanniksi, jolloin se lienee rhubacon .



Raparpekoni

raparperia
sokeria
pekoniviipaleita

Levitä pekoniviipaleet leikkuulaudalle ja ripottele niiden päälle ohut kerros sokeria. Nimenomaan pekonille, ei raparperille, sillä sokeri tarttuu paremmin pekoniin. (edit: sokeria on oltava riittävästi jotta sen maku nousee esiin, ja jolloin se toimii eräänlaisena siltana rasvaisen pekonin ja happaman raparperin välillä). Kuvan kauniit ja lihaisat pekoniviipaleet ovat merkiltään Rainbow, valmistaja HKscan/Puola - kun sitä nyt sattui olemaan lähikaupassa. 

Aseta sopivan mittaiseksi (noin 10 cm) pätkäisty raparperinvarsi sokeroidun pekoniviipaleeen toiseen päähän hiukan vinottain ja rullaa se pekonin sisään. Tee näitä niin monta kuin tarvitaan ja aseta ne kypsymään aluksi melko haalealle pannulle tai grilliin jotta pekonin rasva alkaa irrota. Nosta lämpötilaa ja kypsennä raparpekonit kauniin ruskeiksi ja rapsakoiksi. Kun pekoni on valmista, raparperi pekonin sisällä on juuri sopivan pehmeää, mutta ei vielä mössöä.

Täydellistä!


Ei kommentteja: