torstai 22. joulukuuta 2016

Kunnianpalautus lanttulaatikolle uusin maustein



Tänä(kään) vuonna Etelä-Suomeen ei saada valkeaa joulua. Ei niin, että minä sitä lunta kaipaisin, en todellakaan. Minun puolestani kehäkolmosen sisäpuolelle ei tarvitsisi sataa lunta juuri ollenkaan. Sentti uutta, puhdasta lunta kerran viikossa riittäisi minulle oikein hyvin, ja jotta lumi pysyisi maassa, niin sellainen neljän asteen pakkanen marraskuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin... Onneksi tänään päivä on jo pari minuuttia pidempi kuin eilen, joten kyllä tämä tästä vielä valoksi muuttuu. 

Monien mielestä lanttulaatikko kuuluu jouluun. Toiset eivät suostu edes maistamaan sitä, koska lantun maku on melko voimakas. Eikä makuun tottumista ainakaan auta se, että lanttua tarjoillaan hyvin harvoin, jolloin makukokemuksen lantusta saa mahdollisesti vain kerran vuodessa jouluna. Lisäksi muutamalle trenditietoisemmalle sukupolvelle pakistanilainen kasvispakora, korealainen gochujang tai brasilialainen feijoada ovat nykyisin tutumpia kuin skandinaavisen ruokaperinteen lanttu. Siksipä lanttulaatikkoa on alettu korvata mitä erilaisimmista juureksista ja muista kasviksista tehdyillä laatikoilla.

Jossain ohimennen näkemässäni televisio-ohjelmapätkässä joku kokki sekoitti lanttusurvokseen vaniljatangon sisuksen sekä omenaa. Asia jäi vaivaamaan niin, että makuyhdistelmää oli pakko testata. Voisiko näillä muutoksilla lanttulaatikosta muokata hiukan miedomman ja "lanttuallergikoille" maistuvamman makuisen? Vastaus: kyllä voi. Niin oudolta kuin tuntuukin lisätä vaniljaa, tai edes omenaa, lantun joukkoon, ne sopivat keskenään käsittämättömän hyvin eikä varsinkaan vanilja hyökkää päälle lantun joukosta, vaikka niin voisi kuvitella. Minä itse pidän perinteisestä lanttulaatikosta, mutta näin maustettuna tämäkin on ihan käypä vaihtoehto. Voi olla, että teen tätä ensi jouluksikin.




Omenainen lanttulaatikko

500 g lanttusosetta
100 g omenasosetta
1 raastettu omena (noin 100 g)
0,5 dl korppujauhoa
1,5 dl kermaa
2 munaa
0,5 tl suolaa
1 rkl tummaa siirappia
hiukan vajaa 1/4 tl jauhettua vaniljatankoa
päälle korppujauhoa ja voinokareita

Turvota korppujauhot kermassa, vatkaa munat kevyesti ja lisää kaikki lanttusoseeseen. Mausta suolalla, siirapilla sekä vaniljalla ja sekoita hyvin. Kaada voideltuun uunivuokaan (annoksesta tulee kolme 0,5 litran alumiinivuokaa), ripottele päälle korppujauhoja ja muutama pieni voinokare. Paista uunissa 175 asteessa noin 60-70 minuuttia.

Ei kommentteja: