lauantai 24. joulukuuta 2016

Riisipuurokakku? Siis mikä?!


Jouluaaton perinteinen aamiainen on monessa perheessä riisipuuro. Aattoaamuna on kuitenkin aina hirveä kiire. Tilannetta voi helpottaa valmistamalla riisipuuron jo edellisenä päivänä, mutta eihän siinä olisi mitään järkeä? Syödä eilispäivän puuroa, heh? Paitsi jos sen valmistaa irtopohjavuokaan hiukan erinäköisenä aamiaisruokana kakun muodossa. Muutama liivatelehti hyydyttää puuron muotoonsa ja joulu alkaa suorastaan juhlavasti aamun riisipuurokakulla.


Aattoaamun riisipuurokakku

2 dl vettä
2 dl riisiä
2 rkl voita
5 dl maitoa
5 dl 15% ruokakermaa
1 tl suolaa
0,5 dl sokeria
yksi tupsaus hienoksi jauhettua kardemummaa
kaksi tupsausta kanelia
3 liivatelehteä (yht 6 g)
(1 manteli)

200 g kuivattuja luumuja
1 litra vettä
1 kanelitanko
1 dl sokeria
2,5 rkl perunajauhoa + tilkka kylmää vettä
2 liivatelehteä

kermavaahtoa


Leikkaa luumut pienemmiksi paloiksi ja laita ne kattilaan pehmenemään yhteen litraan haaleaa vettä. Kuumenna toisessa kattilassa vesi, lisää riisi ja anna veden imeytyä riisiin. Lisää voi, anna sen sulaa ja sekoita hyvin. Lisää maito sekä ruokakerma ja keitä puuroa kannen alla välillä sekoitellen noin 40 minuuttia. Mausta puuro suolalla ja sokerilla sekä maun mukaan kardemummalla ja kanelilla. Lisää kuumaan puuroon lopuksi kylmässä vedessä pehmitetyt liivatelehdet ja vatkaa huolella jotta liivate sulaisi ja sekoittuisi tasaisesti puuron joukkoon. (Lisää viimeksi yksi manteli.)


Vuoraa irtopohjavuoka sekä pohjasta että sivuilta tuorekelmulla ja kaada puuro vuokaan jähmettymään. Jäähdytä puurokakku jääkaappilämpötilaan ennen kuin alat valmistaa luumukiisseliä.


Lisää luumukattilaan kanelitanko sekä sokeri ja keitä luumuja 15-20 minuuttia. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita perunajauho tilkkaseen kylmää vettä, nosta kiisselikattila pois lämmöltä ja kaada perunajauholiuos keitoksen joukkoon kapeana nauhana koko ajan vatkaten. Laita kattila takaisin liedelle ja keitä vielä sen verran että keitos pulpahtaa pari kertaa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita huolella luumukiisselin joukkoon vielä vedessä pehmennetyt liivatteet. Kaada luumukiisseli riisipuurokakun päälle ja laita vuoka jääkaappiin jähmettymään.


Aamulla pura riisipuurokakku ulos irtopohjavuoasta ja kelmuista ja nauti kermavaahdon kanssa.

Oikein mukavaa ja leppoisaa joulua kaikille.


Ei kommentteja: