sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Erilainen uunipuuro, kauraa, hedelmiä ja pähkinöitä



Jo ajatuksenakin uunikaurapuuro saattaa kuulostaa melko epäilyttävältä, mutta kun kaurahiutaleiden lisäksi vuokaan lisätään marjoja, pähkinöitä ja munamaitoa, lopputulos on tosi herkullinen, jopa terveellinen. Resepti sopii hyvin myös alkeellisen kesämökkikeittiön aamiaisruoaksi. Ainekset voideltuun uunivuokaan ja vuoka uuniin runsaaksi puoleksi tunniksi – tadaa. Sopivia aineksia laitetaan sen mukaan mitä kaapista löytyy eikä mitta-astioitakaan tarvita kuin yksi: ihan tavallinen kahvikuppi. Virallisesti cup on 2.36588 desilitraa, joka pyöristetään 2,5 desiksi, mutta kun kaikki ainekset on mitattu samoissa mitoissa, tässä tapauksessa kahvikupin koolla ei ole väliä. Isolla kupilla tulee paljon puuroa, espressokupilla mittaamalla vähemmän.


Ohje löytyi New York Timesin ruokasivustolta. Mutta kuten kaikki ruokaa valmistaneet tietävät, ihanne ja todellisuus eivät aina kulje käsi kädessä, eikä senkään reseptin yhteydessä ollut ruokakuva ole tehty ohjeen mukaan. Puuroon on todennäköisesti käytetty huomattavasti vähemmän nestettä, sillä mikään muu ei selitä lehden kuvassa olevaa kauniin kuivaa ja rapeaa pintaa, jossa suunnilleen jokainen kaurahiutale näkyy erikseen… Epätrendikkään ruokablogin kuvassa sen sijaan näkyy uunipuuron todellinen olomuoto, joka ei ole mikään viimeistellyn sievä oatmeal-bowl, mutta kuitenkin esteettisempi kuin perinteinen kaurapuuro. Ja mikä parasta, tosi herkullinen aamiainen.



Marja-pähkinä-kaurapuuro uunissa

isohko nokare voita sulatettuna
3 kupillista marjoja ja/tai hedelmiä
        (tässä pakastevadelmia ja tölkkipersikkaa)
2 kupillista Elovena kaurahiutaleita (ei pikahiutaleita)
1 kupillinen rouhittuja manteleita ja pähkinöitä
        (tässä mantelia, pistaasia, cashew- ja pekaanipähkinää)
hiukan suolaa
2 kupillista maitoa (tai kookosmaitoa tai jotain vastaavaa)
2 munaa
puoli kupillista (ruokokide)sokeria
hiukan vaniljaa mausteeksi

Voitele uunivuoka voisulalla ja levitä vuoan pohjalle marjat ja hedelmät. Rouhi pähkinät ja sekoita ne kaurahiutaleiden kanssa. Vatkaa toisessa kulhossa munat, maito, suola, sokeri, vanilja sekä loput voisulasta. Kaada kuiva-aineseos munamaidon joukkoon, sekoita ja kaada se vuokaan marjojen päälle. Ravistele vuokaa jotta ainekset levittäytyvät tasaisesti.

Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 40-45 minuuttia, viimeistele marjoilla ja nauti lämpimänä maidon tai kerman kanssa.


Ei kommentteja: