maanantai 19. kesäkuuta 2017

Maanantaipizzat



Yksi päärynä, paketti parmankinkkua, muutama vihreä parsa, hiukan sinihomejuustoa ja mozzarella bufala-pallo. Lisäksi käytettävissä oli basilikaruukun jämät sekä vähän tuoretta rucolaa, siinä maanantaipizzojen tarvikkeet. Pizzaan on hyvä hukata jääkaapista löytyvät ainekset, joista ei enää saa aikaan mitään isompaa ruokaa. Nämä ainekset eivät ihan kaikki tuntuneet sopivan yhteen keskenään, joten niistä tehtiin kaksi pizzaa. Oman kotipizzan pyöräyttää lähes samassa ajassa kuin mitä kuluu pizzataksin tilaukseen.



Maanantaipizzat

taikina
0,5 dl ruokaöljyä
1 dl vettä
3 dl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
1 pss (11 g) kuivahiivaa

täytteet
ketsuppia
tomaattipyreetä
worcestershire-kastiketta
(mausta halutessasi täytteiden mukaan)

1/2 pkt parmankinkkua pieninä paloina
1 päärynä ohuina viipaleina
noin 1 dl sinihomejuustoa muruina

1/2 pkt parmankinkkua pieninä paloina
4 vihreää parsaa ryöpättynä ja halkaistuna
1 iso mozzarellapallo revittynä paloiksi

150g pussi mozzarellaraastetta

pinnalle
tuoretta basilikaa
rucolaa

Sekoita keskenään yhdessä kulhossa kuivat ainekset ja toisessa kulhossa nesteet. Yhdistä ainekset keskenään ja alusta niistä joustava taikinapallo. Kääri taikina tuorekelmuun ja jätä tekeytymään 15-30 minuutiksi. Keitä parsoja miedosti suolatussa vedessä noin 5 minuuttia, jäähdytä jääkylmässä vedessä ja halkaise parsat pitkittäin. Laita uuni lämpiämään 270-275 asteeseen niin, että pizzapelti on uunissa esilämpiämässä. Sekoita aineksista pizzakastike oman maun mukaan.

Jaa pizzataikina kahteen osaan ja kauli niistä pitkänomaiset pizzapohjat, jotka mahtuvat yhdelle leivinpaperille vierekkäin. Levitä pizzoille kastike ohueksi kerrokseksi ja sen jälkeen mausteita (oregano tms) maun mukaan. Ripottele kastikkeen päälle täytteet, toiselle kinkkua, päärynää ja sinihomejuustoa, toiselle parmankinkkua, parsaa ja mozzarellaa. Lopuksi ripottele mozzarellaraaste pizzojen päälle.

Nyt tarvitset pizzanpaistoon kaverin: Ota kuuma pelti ulos uunista ja toinen nykäisee pizzat leivinpapereineen tulikuumalle pellille. Laita pizzapelti uuniin ja kypsennä pizzoja 10-12 minuuttia kunnes juustoraaste on sulanut.

Anna pizzojen jäähtyä hetki ennen kuin viipaloit ne. Ripottele vielä pinnalle vähän vihreää, parsapizzan päälle basilikaa ja päärynäpizzan päälle rucolaa.


Ei kommentteja: