perjantai 30. kesäkuuta 2017

Mansikkagazpacho



On ilmoja pidellyt…
Koska kuitenkin haluan uskoa siihen, että kesä lopulta vielä tulee, tein hyvin kesäisen välipalan, joka on ihan parasta nautittavaksi aurinkoisena, helteisenä kesäpäivänä, kiireettömästi laiturilla istuen, kuunnellen laineiden liplatusta, linnunlaulua ja sudenkorentojen surinaa.


Mansikkagazpacho
(neljälle)

1 litra makeita mansikoita
1 iso tomaatti
puolikas kurkku
puolikas punainen paprika
1 rkl sherryviinietikkaa
3 rkl hyvää oliiviöljyä
puolikkaan limetin mehu
1 tl tuoreita timjaminlehtiä
1 rkl tuoreita basilikanlehtiä
1 dl jääkylmää vettä (tai vissyä)
1 rkl sokeria
maun mukaan merisuolaa ja mustapippuria myllystä


Perkaa mansikat ja leikkaa ne 2-3 osaan. Halkaise tomaatti, poista kova kantaosa sekä siemenet ja leikkaa tomaatti noin sentin kuutioiksi. Kuori kurkku, halkaise se, poista siemenet ja leikkaa pienemmiksi paloiksi. Leikkaa paprikasta pois kanta, siemenet sekä kaikki valkoinen sisus. Leikkaa paprikanpuolikas noin sentin kuutioiksi. Laita kaikki ainekset blenderin kannuun ja surauta ne tasaiseksi ”keitoksi”. Viimeistele suolalla ja pippurilla.

Annosten koristeeksi leikkaa kurkusta, paprikasta sekä mansikoista pieniä, vajaan puolen sentin kokoisia kuutioita. Jaa mansikkagazpacho laseihin, ripottele kasviskuutioita pinnalle ja viimeistele pienellä timjaminoksalla.


Ei kommentteja: