tiistai 29. elokuuta 2017

Mansikka-vaahtokarkkimousse on sävy-sävyyn rapujen kanssa




Tämän kesän rapujälkiruokaresepti löytyi BBC Good Foodin sivustolta. Pinkki mansikka-vaahtokarkkimousse kuulosti niin omituiselta, että sitä oli pakko kokeilla. Lopputulos oli yllättävän hyvä, suorastaan herkullinen. Todella helppotekoisen jälkiruoan värikin oli hauskasti sävy-sävyyn rapujen kanssa. Määrästä tulee 6 annosta.


Mansikka-vaahtokarkkimousse

250 g + 250 g tuoreita mansikoita
25 g sokeria
1 dl vettä
140 g pieniä (valkoisia tai vaaleanpunaisia) vaahtokarkkeja
2 dl vispikermaa

Laita 250 g perattuja mansikoita kattilaan sokerin ja veden kanssa ja keitä muutaman minuutin ajan kunnes mansikat ovat soseutettavissa. Ota kattila pois lämmöltä, soseuta mansikat, lisää vaahtokarkit ja sekoita kunnes ne ovat liuenneet kuumaan mansikkasoseeseen. Jos mansikkasose on päässyt liikaa jäähtymään, lämmitä sitä sen verran että vaahtokarkit varmasti sulavat. Jäähdytä seos.

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja kääntele mansikkaseoksen joukkoon. Jaa mousse tasan jälkiruokakulhoihin ja jäähdytä jääkaapissa muutaman tunnin ajan, mieluiten seuraavaan päivään, jotta maut ehtivät tekeytyä. Leikkaa toinen 250 g mansikoita pienemmiksi paloiksi, ripottele päälle hiukan sokeria ja laita mehustumaan jääkaappiin. Tarjoiltaessa lusikoi mehustettuja mansikoita moussen päälle.


Ei kommentteja: