sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Karhunlaukasta öljyä, pestoa ja majoneesia



Kohta alkaa taas paras karhunlaukka-aika. Sen lisäksi, että miedosti valkosipulilta tuoksuvaa karhunlaukkaa voi sellaisenaan hienonnettuna lisätä kastikkeisiin, perunamuusiin ja muihin ruokiin, siitä tulee vielä monikäyttöisempää jos siitä valmistaa karhunlaukkaöljyä. Tällä puolestaan voi maustaa niin pestoa, majoneesia kuin ihan tavallista salaatinkastikettakin. Uutta karhunlaukkasatoa odotellessani kaivoin pakastimesta viimevuotisia yrttejä ja laitoin ne blenderiin rypsiöljyn kanssa. MMMMMmmmmmmm.....


Karhunlaukkaöljy

150 g (hienonnettua) karhunlaukkaa
5 dl rypsiöljyä

Laita ainekset blenderin kannuun ja anna koneen käydä ainakin viiden minuutin ajan tai vaikka kauemminkin, jotta karhunlaukka murskaantuu hienoksi soseeksi sekoittuen öljyyn täydellisesti. Suodata öljy kankaan läpi puhtaaseen astiaan. Älä vahingossakaan puristele kangasta ettei öljyyn tule sakkaa, vaan anna öljyn valua ihan rauhassa itsekseen. Anna suodatetun öljyn erottua seuraavaan päivään, jolloin yrtteihin sitoutunut vesi laskeutuu pohjalle ja kauniin vihreä karhunlaukkaöljy nousee pinnalle. Pullota öljy niin ettei vesipitoista ainesta joudu mukaan.




Basilikapesto karhunlaukkaöljyyn

50 g pinjansiemeniä
kaksi ruukkua tuoretta basilikaa
70 g raastettua parmesaania
1 dl karhunlaukkaöljyä
(suolaa)

Laita kutterin kannuun pinjansiemenet, basilikanlehdet sekä raastettu parmesaani ja anna koneen käydä kunnes pinjansiemenet ovat murskaantuneet ja kaikki ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti. Lisää sitten koneen käydessä karhunlaukkaöljy tasaisena nauhana ja sekoita kunnes pesto on tasaista. Lisää suolaa jos tarvitsee.





Karhunlaukkamajoneesi

1 iso kokonainen kananmuna
1 rkl dijon sinappia
2 tl valkoviinietikkaa
hiukan suolaa ja valkopippuria myllystä
1 dl rypsiöljyä
1 dl karhunlaukkaöljyä

Kaikkien ainesten tulee olla samanlämpöisiä. Riko kananmuna korkeaan kulhoon ja lisää sitten kaikki muut ainekset, öljyt viimeksi. Laita sauvasekoitin kulhoon niin että teräosa on ihan pohjalla. Käynnistä sauvasekoitin, anna sen surista hetken astian pohjalla ja sen jälkeen nosta sauvasekoitinta hitaasti ylöspäin. Majoneesi on valmista hetkessä.


Karhunlaukkavinaigrette

2 rkl karhunlaukkaöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Laita ainekset pieneen kulhoon ja vispaa sekaisin. Käytä salaatinkastikkeena.

Ei kommentteja: