perjantai 4. toukokuuta 2018

Mantelipaneroitu tonnikalapihvi



Viikon kala on tonnikala, MSC-sertifioituja tonnikalapihvejä tarjouksesta. Arvoin mielessäni reseptiä tonnikalaburgerin ja paistetun tonnikalan välillä ja burgeri hävisi – tällä kertaa. Tonnikalapihvit on paneroitu maustetulla mantelijauholla ja lisukkeena oli fetajuustolla maustettua myskikurpitsasosetta. Lisäksi avokadoa, pikkelöityä coleslawia sekä tuoretta korianteria.

Tonnikalapihvi täytyy paistaa tosi varovasti, kuumassa ja nopeasti niin, että se kypsyy vain pinnalta.


Mantelipaneroitua tonnikalaa
kahdelle

2 tonnikalapihviä (à n 200 g/kpl)
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 kananmuna
2 dl mantelijauhoa
3 tl jauhettua inkivääriä
paistamiseen oliiviöljyä

Taputtele tonnikalapihvit kuiviksi ja ripottele niille molemmin puolin suolaa sekä hiukan rouhittua mustapippuria. Riko kananmuna kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Laita toiseen kulhoon mantelijauho ja sekoita joukkoon inkivääri sekä hiukan suolaa ja mustapippuria.

Kasta tonnikalapihvit vatkattuun kananmunaan ja sen jälkeen kierittele ne mantelijauhossa niin että jauho peittää kalan kauttaaltaan. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä tosi kuumaksi ja paista pihvejä vain sen verran, että pinta ruskistuu joka puolelta, mutta sisus jää punaiseksi. Tarjoile heti sopivien lisukkeiden kanssa.


Ei kommentteja: