sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Unelmatorttu - isänpäivän traditio




”Sokerin pitää rouskua hampaissa”, oli evästys isänpäivän leipomukselle. Yleensä M:n tyttäret ovat tehneet hänelle unelmatortun isänpäivälahjaksi, mutta nyt homma lankesi minulle. Täytyyhän traditioista pitää kiinni?

Unelmatorttu

3 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoa
3 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

150 g huoneenlämpöistä voita (normaalisuolaista!)
1,5 dl kidesokeria
1 keltuainen

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja levitä uunipellille leivinpaperiarkki.
Sekoita huolellisesti keskenään perunajauho, kaakaojauhe, vehnäjauho ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon ja kääntele joukkoon varovasti ettei vaahto lässähdä. Kaada taikina leivinpaperille ja levitä se ohueksi ja tasaiseksi kerrokseksi. Paista n 10 minuuttia.

Tee voivaahto sillä välin kun taikina paistuu. Laita huoneenlämpöinen voi pyöreäpohjaiseen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti kunnes se alkaa vaahtoutua. Lisää puolet sokerista ja jatka vaahdottamista noin minuutin ajan. Lisää keltuainen ja loput sokerista ja vatkaa kunnes voi on tasaista ja kuohkeaa vaahtoa.

Nosta kypsä kakkulevy papereineen pois uunipelliltä ja ripottele päälle hiukan sokeria, minkä jälkeen peitä se toisella leivinpaperiarkilla ja käännä. Kuori paistossa käytetty paperi pois ja anna kakkulevyn hetken aikaa jäähtyä, ettei voivaahto sula sen päällä.

Levitä voivaahto tasaisesti niin, että yhdelle reunalle jää parin sentin pätkä ilman täytettä. Tämä on kääretortun ulkoreuna. Jos täyte ulottuisi sinne asti, se pursuilisi yli ja kääretortusta tulisi epäsiistin näköinen.

Rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla tiukalle rullalle ja jätä sauma alapuolelle. Sitten unelmatorttu pariksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään, minkä jälkeen sen voi nauttia.



 


Hyvää (iso)isänpäivää 


Ei kommentteja: