tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nenäpäivä - red nose day 2013


Nenäpäivää vietetään eri maissa vähän eri aikoihin. Britannian ”red nose day” oli viime perjantaina, 15. maaliskuuta ja naapuriklubille kokoontui lähes puolensataa brittiä nenäpäivän illalliselle hyväntekeväisyyden merkeissä. Meidätkin oli kutsuttu mukaan ja mikäs mukavampaa lähteä viettämään iltaa kun juhlapaikka on kävelymatkan päässä ja tietää, että osa ruokailun hinnasta sekä arpojen ja huutokaupan tuotto kokonaisuudessaan menee hyvään tarkoitukseen. Muutamia vieraita tunsimmekin jo entuudestaan sunnuntaibrunsseilta.


Keittiömestarin tervehdys oli paahdettuja maissi-katkarapupyöryköitä vesikrassin ja korianteri-appelsiinidipin kera. Emme kumpikaan ole erityisemmin korianterin ystäviä, mutta tähän Sarah oli onnistunut laittamaan sitä juuri sopivasti eikä yhtään liikaa. Pyörykät ihan sulivat suussa.


Pääruoaksi M otti Croquet Classic Chorizo Burgerin, joka tarjoiltiin briossisämpylän, omenachutneyn, babypinaatin ja sinihomejuustoaiolin kanssa. Lisäksi lautasella oli pekoniviipale, rosmariiniranskiksia ja tillipikkelöityjä kurkkuja. Aika herkkua sekin, päätellen maistiaispalasta ja siitä miten nopeasti se hävisi M:n lautaselta. Pitää tiedustella Sarahilta, oliko chorizo kypsää vai raakamakkaraa ja mikä mahtoi olla jauhelihan ja chorizon sekoitussuhde. Jos kokeilisi joskus itsekin tehdä chorizoburgereita...


Minä valitsin pääruoaksi NYC Exterminator Chili con Carnen. Hyvin maustetun liha-papukastikkeen lisänä oli basmatiriisiä, kirsikkatomaatti-chipotlesalsaa, kampasimpukkaa, cheddarkastiketta ja meksikolaisittain maustettua hapankermaa. En muista koska viimeksi olisin saanut yhtä hyvää chili con carnea ja suorastaan ahmin lautaselta kaiken minkä jaksoin. Valitettavasti annos oli niin iso, että vaikka kuinka yritin olla kiltti tyttö, en jaksanut syödä kaikkea. Piti säästää pikkiriikkisen tilaa jälkiruoalle. Klubin viinisuositus molemmille pääruoille oli Riojan Ramón Bilbao Crianza 2010, joka toimi näin maustettujen liharuokien kanssa erinomaisesti.


Jälkiruoasta ei valitettavasti ole kuvaa. Valkosuklaa-rommiganachella ja vaniljajäätelöllä aateloidut tuplasuklaa-saksanpähkinäbrowniet hävisivät lautaselta ennen kuin muistettiin ottaa taas kamera kuvausvalmiiksi. Laitetaan sen sijaan kuva arpajaisvoitosta, gewürztraminerpullosta.



Ei kommentteja: