keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tammenterhoilla lihotettuja tonnikaloja


Kalastus on ollut Itäisen Algarven tärkein elinkeino antiikin ajoista lähtien. Tärkeimpiä saaliskaloja ovat olleet anjovis, sardiini ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä tonnikala. Jo Foinikialaiset pyydystivät täällä tonnikalaa valtavilla kiinteillä verkoilla. Kolmannella vuosisadalla ennen Kristusta elänyt kreikkalainen historioitsija Appian kuvaili laajasti sen aikaista tonnikalan pyyntiä ja kirjoitti ”verkosta tehdyistä ansoista, jotka heitettiin mereen, joissa oli ovia ja huoneita, joihin suuri määrä tonnikalaa jäi satimeen”.  

Polybius on loistava esimerkki siitä, miten nokkelat paikalliset veivät jo silloin kulttuurielämyksiä hakevaa matkailijaa kuin pässiä narussa. Hän kirjoittaa vakavissaan, miten Lusitaniassa tammia istutetaan syvälle meren pohjaan. Tonnikalat syövät niiden terhoja ja lihovat kuin possut, ja siksi niiden maku on niin herkullinen ja niitä kutsutaan hyvästä syystä merisioiksi. Tällaista markkinointistrategiaa ei toki tule aliarvioida ottaen huomioon, että iberialaisen terhoja syöneen possun liha, ”pata negra” oli Caton mukaan arvostettu vientituote jo noinakin aikoina. Todennäköisemmin lusitanialaisen tonnikalan erinomainen laatu johtui siitä, että ne niin silloin kuin nytkin pyydystetään ennen niiden kutua.


Tonnikalojen pyynti antoi aikoinaan ensin kreikkalaisille ja sitten roomalaisille nykyisen Algarven siirtomaa-asukkaille hyvän elinkeinon. Kalafileet säilöttiin täällä tuotettuun merisuolaan ja sisämaasta tuotuun oliiviöljyyn ja vietiin saviruukkuihin säilöttyinä ympäri Rooman valtakuntaa. Tonnikalan merkityksestä kertoo sekin, että aiemmin mainittu Balsan kaupunki oli yksi niistä kolmesta Rooman Keisarikunnan kaupungeista, joilla oli oikeus lyödä omaa rahaa. Noin 10-centtisen kolikon kokoinen raha oli lyöty lyijystä ja sen kääntöpuolen kuvana oli tyylitelty tonnikala.

Valtavat tonnikalapyydykset, armações de atum, työllistivät satoja kalastajia. Ne otettiin uudelleen käyttöön 1500-luvun lopulla Algarven rannikolla. Vanhojen opaskirjojen huikeat tarinat kalojen kanssa mittelevistä kalastajista ovat mennyttä historiaa. Saaliit alkoivat huveta 1960-luvulla ja rannikon viimeinen armação lopetti vuonna 1972. Nykyaikaiset tonnikalanpyyntitilat sijaitsevat Olhaõssa ja Isla Cristinalla Andalusiassa. Niistä viedään tonnikalaa Japaniin. Faron merimuseossa on pienoismalleja armações de atumeista. Pyydys oli 4535 metriä pitkä ja sitä piti paikoillaan 139 ankkuria. Se laitettiin veteen 30. huhtikuuta ja nostettiin 30. kesäkuuta. 

Tämä Cape Saint Maryn pyydys oli Faron edustalla ja pyydysti Välimerelle kutumatkalla olevia kaloja. Heinä-elokuussa kutemasta palaavia kaloja pyydystettiin Taviran ulkopuolella. Alueella toimi aikoinaan useita verkkokuntia. Aluksi alueelle tultiin vain pyyntikauden ajaksi ja Taviran lähellä oleva Cabanaskin oli alue, jossa oli verkkovajoja ja kalastajien kausiasumuksia, majoja, cabanas. Arraial Ferreira Neto oli yksi kalastusyhtiöistä eli osuuskunnista. Nykyisin Arraial Ferreira Neton alueella toimii hotelli.

Upea dokumenttifilmi almadravasta, kuten pyydystä myös kutsutaan, tästä. Työtä on ollut paljon ja niin on ollut tekijöitäkin.
 
Kuva Taviran matkailuesitteestä

Praia do Barril sijaitsee Taviran ja Fusetan välillä saarella. Arraial Ferreira Neton lisäksi siellä olevat rakennukset ovat ainoita, jotka ovat säilyneet almadravojen ajoista. Niissä on ravintola ja muita tiloja. Monissa matkailukuvissa esiintyvä ankkuririvistö ei ole rantataidetta, vaan ankkureita säilytettiin maissa pyyntikauden ulkopuolella. Nyt ne ovat enää muisto menneestä.



Sardiinit, kuten tonnikalakin, suolattiin ennen säilyvyyden vuoksi. Kun purkitusmenetelmä keksittiin, syntyi alueelle purkittamoja. Algarven vanhin yritys Conservas Ramirez perustettiin Villa Real de Santo Antonioon lähelle Espanjan rajaa vuonna 1853. Nykyisin tällä perheyrityksellä on tehtaat Matosinhosissa ja Penichessä. Tärkeimmät tuotteet tehdään sardiineista, tonnikalasta, makrillista, mustekaloista ja kalmareista. Yrityksen nettisivuilta löytyy kuvakertomus suvun ja yrityksen historiasta (memories of five generations).

Mustekalapyydyksiä: tursas kömpii sisään ruukkuun ja ruukku saaliineen nostetaan ylös.





Ei kommentteja: