torstai 9. toukokuuta 2013

Limetti-kookosbrûlée ja muutama keväisen raikas limettidrinkki


Viikon hedelmä 19/52:  Limetti


Limetille ei ehkä löydy ihan yhtä montaa käyttökohdetta kuin serkulleen sitruunalle, mutta keittiössä limetti on ihan ylivoimainen antamaan makua erilaisiin ruokiin ja juomiin. Eniten limettiä käytettäneen curryjen ja thaimaalaisten ruokien sekä jälkiruokien maustamiseen ja moni drinkki on sellainen jota ei voisi ajatellakaan sekoittaa ilman limettiä. Kaffirlimetistä käytetään ruoanlaittoon myös kasvin kuivattuja lehtiä. Joissain ruokaohjeissa mainitaan hedelmä nimeltä key lime. Raholan ruokasanaston mukaan kyseinen limetti on pieni, keltainen ja maultaan enemmänkin kitkerä kuin hapan ja sen sijasta key lime piiraan valmistukseen käytetään nykyään tahitin limettiä.



Yksinkertainen limetti-kookosbrûlée (4 annosta)

4 dl kookosmaitoa
1 limetin mehu ja raastettu kuori
3 rkl muscovadosokeria
3 munankeltuaista
1 rkl maissitärkkelystä (maizena)
4 rkl muscovadosokeria
(4 limetinlohkoa, jäätelöä, kookoshiutaleita)

Sekoita keskenään kookosmaito, limettimehu sekä raastettu limetin kuori ja kiehauta seos.
Vatkaa munankeltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuuma kookosmaitoseos koko ajan vatkaten. Kaada kaikki takaisin kattilaan ja lämmitä seosta joitain minuutteja koko ajan vatkaten kunnes se alkaa saostua. Varo ettei munankeltuaiset kokkaroidu. Jäähdytä seosta noin puoli tuntia kattilassaan muutaman kerran välillä sekoittaen. Jaa jälkiruoka tasan neljään annoskulhoon ja jäähdytä niitä yön yli jääkaapissa.

Tarjoiltaessa ripottele jokaiseen kulhoon ruokalusikallinen muscovadosokeria ja polta se kaasupolttimella ruskeaksi ja rapeaksi. Odota hetken aikaa että annosvuoka jäähtyy sokerin sulattamisen jäljiltä ennen kun tarjoilet jälkiruoan. (Koristele annokset limettilohkolla, vaniljajäätelöpallolla ja kookoshiutaleilla.)

kraks...

 
Vodka lime

4 cl vodkaa
2 cl limettimehua
jääpaloja
on the rocks lasi

Kaada vodka ja limettimehu lasiin jäiden päälle ja hämmennä sekoituslusikalla.


Mojito

4 cl vaaleaa rommia
3-4 limettilohkoa
3-4 mintunlehteä
1 tl hienoa sokeria
jäämurskaa
soodavettä
grogilasi

Murskaa grogilasissa muutama mintunlehti sokerin kanssa. Purista limeteistä mehu ja lisää lohkot lasiin. Täytä lasi jäämurskalla, lisää rommi ja sekoita voimakkaasti niin että lasi näyttää hikoilevan. Lisää soodaa, sekoita kevyesti ja koristele mintunlehdillä.


Piñata

3 cl tequilaa
1 cl banaanilikööriä
2 cl limettimehua
jalallinen cocktaillasi

Sekoita kaikki ainekset shakerissa jäiden kera. Siivilöi jäähdytettyyn cocktaillasiin.


2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihanaa brûléeta.:) Mojito on meidän suosikkijuomamme kesäaikaan. Sitä varten kasvaa minttuakin omassa maassa.;)

Tuplaespresso kirjoitti...

Minttu on ihan hieno mauste joka sopii aika moneen ruokaan ja juomaan.
Ei tosin ihan kaikkeen. Obelix jossain totesikin: "Villisikaa minttukastikkeessa? Voi villisikaparkaa!"