tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kaksi jälkiruokaa kirsikoista



Viikon hedelmä  26/52:  kirsikka

Toreilla alkaa olla kirsikka-aika. Vaikka kirsikoita tunnetaan noin sata lajia, vain kaksi niistä on pääasiallisia viljelylajeja, makeakirsikka (Prunus avium) ja hapankirsikka (Prunus cerasus), joista kummastakin on jalostettu useita lajikkeita. Kirsikoita tuotetaan ympäri maailmaa vuosittain yli kaksi miljoonaa tonnia, joista valtaosa Euroopassa ja Lähi-idässä.



Kookos panna cotta ja kirsikkahilloke (6-8 annosta)

panna cotta
3 dl kookoskermaa
3 dl kermaa
3 liivatelehteä (=6 g)
3 rkl sokeria

kirsikkahilloke
0,5 l kirsikoita
1 dl sokeria

annoksen päälle
3 rkl karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
2 rkl raastettua valkosuklaata
1 rkl kookoshiutaleita

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kaada kattilaan kookoskerma, kerma ja sokeri ja lämmitä seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois, ota kattila liedeltä ja sulata liivatteet kuuman kerman joukkoon koko ajan sekoittaen. Jäähdyttele panna cottaa vähän aikaa ennen kuin tasaat sen annoskulhoihin. Laita annoskulhot jähmettymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi ennen tarjoilua.


Poista kirsikoista kivet ja leikkaa kirsikat neljään osaan. Laita kattilaan kirsikat ja sokeri ja keittele hilloketta miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Anna hillokkeen jäähtyä.

Sekoita annoksen päälle tulevan rouheen ainekset keskenään.

Tarjoiltaessa lusikoi panna cotan päälle kirsikkahilloketta ja viimeistele annokset saksanpähkinä-valkosuklaa-kookosrouheella.




Se oikea clafoutis kirsikoista (pieni annos pieneen vuokaan)

1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,25 dl maitoa
1 muna

vuokaan
voita
2-3 dl kirsikoita

Kaada kulhoon jauhot, suola, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää tilkka maitoa ja muna ja vatkaa kaikki keskenään sekaisin. Lisää maitoa vähän kerrallaan koko ajan vatkaten kunnes  taikina on tasaista. Anna taikinan levätä puoli tuntia ennen paistamista.

Voitele pieni vuoka ja asettele pohjalle tasainen kerros kirsikoita. Valuta taikina varovasti kirsikoiden päälle niin etteivät kirsikat ala kellua taikinan pinnalla. Kypsennä uunissa 180 asteessa 40-45 minuuttia.

Clafoutis tarjoillaan lämpimänä tomusokerilla hunnutettuna.
Katso myös resepti aprikoosi-rosmariiniclafoutis.


2 kommenttia:

viv kirjoitti...

OOh miten herkulta tuo clafoutis näyttää! En ole koskaan kirsikoista mitään leiponut ja sitä jäin pohtimaan että poistetaanko kirsikoista kivet? Kyllä varmaan?

Tuplaespresso kirjoitti...

Hei viv, tervetuloa lukijaksi :)
Molempi parempi. Olen lukenut, että kirsikan kivet antaisivat paistokselle erityisen paljon lisäaromia. Itse kuitenkin vähän vierastan sellaista askartelua, että niitä kiviä joutuu sitten syödessä nyppimään lautasenreunalle.