sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mansikka-basilikaviinietikka, kesäruokien uusi maustaja



Marjaviinietikan ohje on tosiasiassa ikivanha, mutta ollut vähän unohduksissa. Mihin mansikka-basilikaviinietikkaa sitten voi käyttää? Tästä viinietikasta tulee upean makuinen kesäinen salaatinkastike. Kevyt kesädrinkki saa kivan maun marjaviinietikasta ja lisäksi sitä voi käyttää erilaisten leivonnaisten sekä jälkiruokien mausteena. Mansikka-basilikaviinietikka säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia.
 
Tässä valmistuu mansikoilla maustettua viinietikkaa, mutta vastaavaa voi kokeilla muistakin marjoista.



Mansikka-basilikaviinietikka

40 suurehkoa basilikanlehteä
1 l tuoreita mansikoita
1,5 dl punaviinietikkaa
sokeria


Perkaa ja puolita mansikat ja laita ne kerroksittain basilikanlehtien kanssa lasikulhoon. Kaada päälle punaviinietikka, sekoita ja laita jääkaappiin mehustumaan 3-4 päivän ajaksi. Sekoittele kerran päivässä. Kun marjat ovat riittävästi mehustuneet, survo seos soseeksi. Laita ison kulhon päälle siivilä ja siivilään harsokangas. Kauho sose harsokankaalle ja jätä yöksi valumaan. Valumista ei voi nopeuttaa millään tavalla.  Älä missään tapauksessa painele sosetta siivilän läpi! Sillä tavalla viinietikkaan joutuu sakkaa ja se menee pilalle. Voit varovasti kaivaa kuopan marjasoseen keskelle, jolloin näet koska soseesta ei enää irtoa nestettä.


Kun mansikka-basilikaviinietikka on valunut, kaada kuiva sose pois ja mittaa valuneen nesteen määrä. Jokaista nestedesilitraa kohden käytetään yksi desilitra sokeria. Laita neste ja sokeri kattilaan ja keitä niitä 10-15 minuuttia välillä sekoitellen  matalalla lämmöllä sen verran että seos juuri ja juuri kiehuu. Ota kattila pois lämmöltä, kuori lusikalla vaahto viinietikan pinnalta ja anna seoksen jäähtyä. 

 
Kaada jäähtynyt seos vielä kerran harsokankaan läpi jotta viimeisetkin vaahdon rippeet jäävät kankaaseen ja pullota viinietikka.

Annoksesta tulee noin puoli litraa mansikka-basilikaviinietikkaa.



Pink & sour

1 cl (= 2 tl) mansikka-basilikaviinietikkaa
kuivaa kuohuviiniä (tai hiilihapotettua kivennäisvettä)


Kaada viinietikka samppanjalasin pohjalle ja kaada lasiin tilkka kuohuviiniä. Sekoita etikka ja viini hyvin keskenään ja täytä lasi kuohuviinillä. Koristele pienellä mansikalla tai muutamalla ahomansikalla. Kuohuviinin voi korvata kivennäisvedellä, jolloin tästä tulee erinomainen alkoholiton drinkki.




Juhannuksen mansikkasalaatti ja 
salaatinkastike mansikka-basilikaviinietikasta

salaatti
friseesalaattia
punamangoldia
vesikrassia
retiisejä
kurkkua
mansikoita

salaatinkastike
1 osa mansikka-basilikaviinietikkaa
1 osa oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Kaada salaatinkastikkeen ainekset pulloon ja ravista kunnes viinietikka ja öljy emulgoituvat. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ravista vielä sen verran että mausteet sekoittuvat kunnolla. Anna kastikkeen levätä 10 minuuttia, ravista uudelleen ja tarkista vielä mausteiden määrä.

Paloittele ja sekoita kaikki salaattiainekset keskenään ja laita kastikepullo salaattikulhon viereen. Jokainen saa maustaa salaattinsa omalla lautasellaan.

Tämä salaatti sopii erityisen hyvin esimerkiksi grillatun possunkasslerin kaveriksi.




Ei kommentteja: