keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kermainen kylmäsavulohi-pinaattipasta

Nopea ja terveellinen kalaruoka valmistuu hetkessä. Vaikka vain yhdelle, jos on tarvis.

Keitä pasta, esimerkiksi tagliatelle, pakkauksen ohjeen mukaan. Täällä tarkempia ohjeita pastan keiton onnistumiseen. Sillä aikaa kuullota paistinpannulla öljyssä ja voissa sipuli pehmeäksi ja lisää valkosipuli. Kaada päälle valkoviini ja keitä lähes kuiviin. Lisää kerma ja anna kiehua ja kuohahtaa. Lisää pannulle lohisuikaleet ja mausta valkopippurilla. Sitten päälle hienoksi silputtu tuore pinaatti. Sekoittele sitä joukkoon ja anna sen tulla raukeaksi.  Mausta raastetulla muskottipähkinällä. Tarkista suola. Sekoita pastan kanssa ja tarjoile. Valkoviinin voi jättää pois ja puristaa annoksen päälle sitruunamehua.

100g              kylmäsavulohta suikaloituna
1 pieni tai ½ sipuli hienonnettuna
1                    valkosipulinkynsi ohuen ohuina viipaleina
loraus            valkoviiniä
2 dl                kermaa
100 g             tuoretta pinaattia hienonnettuna
                      valkopippuria myllystä
                      raastettua muskottipähkinää
sopivasti        pastaa
                      sitruunaa

Kyllä se näillä aineilla on terveellistä. Lohessa on omega-3 rasvoja, pinaatti sisältää vitamiineja, koska niitä ei ole kaadettu pois keitinveden mukana, kerma tasaa pinaatin oksaalihapot, valkosipuli kansan perimätiedon mukaan ehkäisee flunssaa, sipulissa ja sitruunassa on flavonoideja ja on niitä valkoviinissäkin.

Sitä paitsi: hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä mieli taas antaa voimia ja terveyttä.



Ei kommentteja: