keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MAITOVANUKKAAT ABC, osa 2 maitokiisseli




Tarkempi selostus näistä vanukkaista, niiden eroista ja valmistamisesta on osassa 1.

Tässä osassa 2 on kattilassa keitettävistä vanukkaista se suomalaisille kaikkein tutuin maitojälkiruoka, maitokiisseli.

Kaikki maitoruoat kannattaa keittää hitaasti ja suhteellisen matalalla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa koko ajan sekoittaen, jotta maito ei pala pohjaan. Mitä rasvattomampi maito, sitä helpommin se kärähtää. Kalsiumlisällä täydennetyt maidot eivät sovellu ollenkaan keitettäviksi.

*****

  
Yksinkertainen ja helppo maitokiisseli

5 dl maitoa
2 rkl sokeria
(1 tl vaniljasokeria)
2,5 rkl maissitärkkelystä (Maizena)

Kaada kattilaan 4,5 dl maitoa sekä sokeri (ja vaniljasokeri). Sekoita keskenään 0,5 dl maitoa sekä Maizena tasaiseksi liuokseksi ja sekoita sekin huolella maidon joukkoon kattilaan. Kuumenna seos kiehumispisteeseen ja anna kiehua matalalla lämmöllä noin 3 minuuttia koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli alkaa saostua. Kaada valmis kiisseli annosvuokiin jäähtymään. Tarjoile hillon tai marjojen kanssa. Kinuskikastikekin on kiva lisä.
 
EDIT lisätty paahtokiisseli. Sokeri paahdetaan kattilassa, siihen lisätään kuuma maito ja valmistetaan muuten kuten maitokiisseli:

*****

  
Kookosmaitokiisseli

4 dl kookosmaitoa
1,5 rkl ruokokidesokeria
2 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
pieni tilkka vettä

Kaada ainekset kattilaan ja sekoita Maizena tilkkaseen vettä. Lisää maissitärkkelys kookosmaidon joukkoon hyvin sekoittaen. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 3 minuuttia kunnes kiisseli on saostunut. Kaada kiisseli annosvuokiin ja jäähdyttyään koristele haluamallasi tavalla.


4 kommenttia:

kati kirjoitti...

Kookosmaitokiisseli! Miten en ole tajunnutkaan aikaisemmin, mutta se toimii varmasti kuin häkä.

Tuo seuraava maitovanukkaiden ABC on muuten aikamoinen täydellinen ja tuhti tietopaketti. Mainiota päästä opiskelemaan valmiiksi pureskellusta tiivistelmästä! :) Nimim. muutaman kerran crema catalanan, flanin ja bruleen eroja miettinyt.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ja se bruleekin onnistuu, kun ei ota sitä uunista ulos (hupsista...) liian aikaisin (tähän yksi punastuva hymiö...)

kati kirjoitti...

:) Mutta sehän ei makua haittaa!
Tänään on vuorossa meidän keittiössä tuollainen epätrendikkään trendikäs kookosmaitokiisseli. ajattelin että voisi maistua puolukoiden kera.

Tuplaespresso kirjoitti...

Kookos ja puolukka kuulostaa hyvältä :)