tiistai 11. helmikuuta 2014

Tarte tatin Valentine tomaateista ja sitrussalaatti ystävänpäivän ateriaksi



Ystävänpäivän ateriaanhan tulee jotain vanhaa, jotain uutta, jotain punaista ja jotain lainattua? Tai… se luettelo taisi sittenkin liittyä jotenkin hääpukuun eikä siinä puhuttu punaisesta, vaan sinisestä, mutta väliäkös tuolla. Tässä ateriassa ei kuitenkaan ollut muuta vanhaa kuin mummolta peritty valurautainen paistinpannu.

Helmikuun 14. päivänä juhlitaan Pyhän Valentinuksen päivää, rakastavaisten ja romanttisen rakkauden päivää, joka nimi Suomessa on vesitetty ”ystävänpäiväksi”. Blaah! Se on vähän kuin hummeria sanoisi ravuksi, tryffeliä herkkusieneksi tai hanhenmaksaa maksalaatikoksi… Rakkaalle voi kuitenkin valmistaa erityisen hyvän aterian, vaikka siinä ei olisi mitään edellä mainituista aineksista.  



Tarte tatin Valentine tomaateista ja punasipulista
(annos riittää noin 26 cm vuokaan)

taikina
170 g voita
250 g vehnäjauhoa
0,5 dl vettä
punasipulit
3 punasipulia (n 400 g)
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl hyvää balsamiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl hunajaa
6 oksaa timjamia
hiukan suolaa ja mustapippuria
piirakka
600 – 800 g tomaatteja (koko vuoan pohja täyteen)
2 rkl voita
2 rkl sokeria
1 dl vettä
2 rkl hyvää balsamiviinietikkaa
päälle
tuoretta basilikaa
vuohenjuustoa

Valmista ensin taikina, sillä sen pitää saada levätä jääkaapissa. Nypi voi sekä jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan.


Hauduta seuraavaksi punasipulit. Kuori punasipulit, halkaise ne ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna paistinpannulla voi sekä öljy ja kuullota sipuleita siinä melko miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes ne alkavat olla pehmeitä.  Lisää sokeri, hunaja, balsamiviinietikka sekä timjami, sekoita ja hauduta vielä noin 10 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla, poimi timjaminoksat pois ja jätä odottamaan.


Sulata pannulla voi, lisää sokeri ja hämmentele seosta miedolla lämmöllä hetken aikaa. Lisää balsamiviinietikka sekä vesi ja keitä seosta koko ajan sekoitellen kunnes ylimääräinen neste on haihtunut ja pannun pohjalla on enää ohut kerros sokerilientä. (Mikäli tomaatit ovat kovin kovia tai jopa hiukan raakoja, tässä vaiheessa niitä voi hiukan karamellisoida ja pehmentää hauduttamalla sokeriliemessä.) Jos paistat tarte tatinin uunissa samalla pannulla, jatka suoraan tästä. Muussa tapauksessa kaada ensin sokeriliemi piirakkavuoan pohjalle.


Halkaise tomaatit ja asettele ne sokeriliemen päälle vieri viereen kunnes pannun koko pohja on peitossa. Täytä tomaatinpuolikkaiden välit ja reunat punasipulipaistoksella. Kauli taikinasta piirakan kokoinen pyöreä levy, nosta se punasipuleiden päälle ja painele taikinan reunat sipulin ja vuoan väliin. Pistele taikina haarukalla ja kypsennä tomaatti-punasipuli tarte tatin 200 asteessa noin 30 minuuttia. Kun piirakka on kypsä, ota vuoka uunista ja anna piirakan jäähtyä muutaman minuutin ajan. Sen jälkeen kiepauta ruokaveitsellä tai paistinlastalla kierros piirakan ympäri, jotta se irtoaa reunoista jos on sattunut jostain jäämään kiinni. Heilauta vielä vuokaa nähdäksesi, että piirakan täyte ei ole mistään kohdasta tarttunut pohjaan. Laita vuoan päälle piirakkaa suurempi lautanen ja kumoa tarte tatin oikein päin, tomaatit ylöspäin. Anna jäähtyä vielä hetken ja lisää lopuksi tuore basilika sekä vuohenjuusto paloina.


Sitrussalaatti

2 appelsiinia
1 verigreippi
rucolaa
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori sitrukset veitsen kanssa ja leikkaa lohkot kalvottomiksi. Valuta lohkot siivilässä, säästä mehu. Sekoita  keskenään 2 rkl tätä mehua, valkoinen balsamico sekä oliiviöljy ja mausta salaatinkastike suolalla sekä mustapippurilla. Laita annoskuppeihin rucolaa sekä sitruslohkoja ja kaada näille lopuksi salaatinkastike.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiva versio tarte tatinistä.Mulla on ollut jo jonkun aikaa aikomus tehdä sellainen purjosta,mutten ole saanut sellaista aikaiseksi,vielä...

Tuplaespresso kirjoitti...

Purjosta tulisikin varmaan hyvää... Millainenkohan tarte tatin mahtaisi tulla varsiselleristä?...