keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Vihreä kanakeitto




M halusi kanakeittoa. On oikeastaan ihan hyvä, että aikoinaan alettiin kirjoittaa ruokablogia. Muuten tätä tämänpäiväistäkään reseptiä ei ehkä oltaisi huomattu tallentaa. Sitten joskus vaan mietittäisiin ”mitä ihmettä me silloin mahdettiinkaan laittaa siihen hyvään kanasoppaan…” Moni onnistunut ateria on vuosien varrella jäänyt kirjaamatta muistiin. Mutta ei enää. Pienen jääkaappi-inventaarion ansiosta tästä tuli todella erilainen, ruokaisa ja maukas kanakeitto. Ja tämähän valmistettiin nimenomaan broilerin koivista. Rintalihoista ei olisi tullut läheskään näin hyvää.


Vihreä kanakeitto

2 kypsää broilerinkoipea
12 dl kanalientä
1 rkl voita
1 dl riisiä
1 sellerinvarsi millinohuina viipaleina
100 g karkeasti raastettua juuriselleriä
100 g karkeasti raastettua palsternakkaa
3 kevätsipulia ohuina viipaleina
2 lehtikaalin lehteä
10 kuivattua salvianlehteä
2 rkl limettimehua
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoreita basilikanlehtiä

Perkaa broilerinkoivista lihat ja leikkaa ne sormenpäänkokoisiksi paloiksi.  Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä riisit. Lisää viipaloitu varsiselleri ja kääntele sitäkin hetken aikaa kattilan pohjalla riisien joukossa. Lisää 4 dl kanalientä ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää selleri- ja palsternakkaraaste, kevätsipuli sekä toiset 4 dl kanalientä ja keitä soppaa taas viitisen minuuttia. Poista lehtikaalin lehdistä keskiruoti ja leikkaa lehdet pieneksi silpuksi. Hienonna salvianlehdet pieniksi muruiksi. Lisää keittoon broilerinpalat, lehtikaalit, salvia, limettimehu sekä loput kanaliemestä ja keitä vielä 10-15 minuuttia. Mausta lopuksi mustapippurilla (ja suolalla jos on tarvis) ja lisää runsaasti basilikaa pienenä silppuna juuri ennen tarjoilua.



Ei kommentteja: