torstai 20. maaliskuuta 2014

Coca Cola Chicken Wings



Masterchefin viimeisessä Masterclass -jaksossa maanantaina Matt Preston valmisti uunissa kokiksessa haudutettuja kanansiipiä. Ne näyttivät todella herkullisilta ja minulle iski vastustamaton halu kokeilla niitä heti. Resepti tuntui helpolta valmistaa, vaikka fast foodista ei olekaan kysymys – siivet hautuisivat uunissa 3 ½ tuntia. Pikkaisen pelästyin reseptin suurta sokerimäärää ja pienensin määrää noin puoleen. Jotta siivet eivät olisi vain makeita, lisäsin pätkän inkivääriä viipaloituna ja chilipalon (1/2 vihreää ja 1/2 punaista ) samoin viipaloituna ja siemenet poistettuna antamaan lisäpotkua tipuille.

Ainekset:
1 kg            kanansiipiä
1 dl            fariinisokeria
1                keltasipuli silputtuna
3                valkosipulin kynttä (silputtuna, ohuina viipaleina tai raastettuna, miten vain)
1                chilipalko viipaloituna
tuuman pätkä inkivääriä ohuina viipaleina
1                sitruunan mehu
3 rkl           soijakastiketta
7,5 dl         cokista (ei dieetti vaan se sokerinen versio)

Valmistus:
Leikkasin siivet nivelten kohdalta kolmeen palaan ja otin siipien kärkipalat pois. Ne voit halutessasi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Ladoin muut palat uunipannulle ja kaadoin niille kaikki muut aineet, jotka olin sekoittanut kulhossa yhteen niin, että sokeri oli sulanut. Sitten laitoin koko komeuden uuniin 140 asteeseen ja 3 - 3 ½ tuntia niin herkku olisi valmis. Lopussa kannattaa tarkkailla, ettei liemi pääse kuivumaan ja palamaan pohjaan. Näin ohjeen mukaan voi käydä, koska liemessä on runsaasti sekä lisättyä sokeria että colassa olevaa. Sitten vuoka uunista ja palat lautaselle.




Ja kuinka tarina oikeasti meni…

Se nimittäin ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.


Kun kolme tuntia oli kulunut, ei nestettä ollut haihtunut edes havaittavasti. Nostin lämpötilaa 160 asteeseen. Kun kokonaisaika oli 4 tuntia, ei vieläkään mitään karamellisoitumista ollut havaittavissa. Otin vuoan pois uunista ja nostin lämpötilan 200 asteeseen. Nostelin kananpalat pois vuoasta ja siivilöin liemen kattilaan. Keitin lientä kokoon niin, että jäljellä oli noin neljännes. Ei mitään karamellisoitumista havaittavissa. Maku tiivistyi ja oli oikeinkin hyvä. Alistuin ja lisäsin desilitran verran fariinisokeria ja keittelin lientä vielä kokoon. Se sakeni  jonkin verran. Ladoin siivet takaisin uunivuokaan, kaadoin jäljellä olevan liemen niille ja laitoin uuniin. Viidentoista minuutin kuluttua valelin paloja liemellä.Kun 30 minuuttia oli kulunut kiehui liemi vuoassa mutta ei edelleenkään muuttunut siirappimaiseksi. Valelin uudelleen ja odotin vielä 15 minuuttia, jonka jälkeen otin vuoan uunista ja nostelin palat lautaselle jäähtymään.

Maku oli lopulta todella hyvä ja mausteet sopivat. Nämä pikkuherkut toimivat sellaisenaan naposteltavina vaikkapa elokuvaa katsoessa. Jos ne nautitaan ateriana niin seuraksi sopii hyvin raikas salaatti. Jos syöjiä on paljon, niin siivet voi valmistaa jo hyvissä ajoin ennen vieraiden tuloa.

Jos joku on kokeillut tai kokeilee alkuperäistä reseptiä ja saa sen toimimaan niin kuin pitäisi niin kertokaa meillekin.



Alkuperäinen resepti löytyy täältä: 



Unohdimme ottaa työkuvia, joten laitan linkin sivulle, jossa samaa ruokaa on kokeiltu





9 kommenttia:

Jaana kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jaana kirjoitti...

Mun teki myös mieli kokeilla ohjetta, kun näin ihanaisen Matt Prestonin siipiä kokkaamassa.

Lupaan testata sapuskaa jossain vaiheessa täysillä sokereilla :-)

Spinsteri kirjoitti...

Kokeilinpa minäkin ja täysillä sokereilla... Uunin laitoin heti alusta 160, koska käsittääkseni alkuperäisessä reseptissä on kiertoilmauuni. Neste vain ei haihdu. Oli hyvä idea tuo keittäminen, mutta haluttua tulosta tällä tavalla ei vain saa... Mies arveli että pitäisikö on laakeampi pannu,enemmän haihtumispinta-alaa... Joku juju tässä on, mutta en ole keksinyt vielä sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Alkuperäisessä reseptissä sanotaan colan määräksi 165ml, puolta kiloa ssiipiä kohden, eli kilolle nesteen määrä on vain reilu 3dl.. Suomennetussa ohjeessa nesteen määräksi on annettu 7,5dl. Oliskohan siinä syy miksi jää "keitoksi"?

Anonyymi kirjoitti...

"165ml (1/2 can) Coca-Cola
50 grams (1/4 cup packed) brown sugar
2 garlic cloves, peeled and grated
1/2 large onion, peeled and grated
Juice of 1/2 lemon
1/2 kg chicken wings, separated at joints (discard the wing tips or save them for making stock) (about 6 chicken wings) - See more at: http://www.foodiebaker.com/2012/09/baked-cola-chicken-wings.html#sthash.pGGFLYMn.dpuf"

Anonyymi kirjoitti...

Englanninkielisillä Masterchefin sivuilla on näin:
Ingredients


750ml cola
1 cup firmly packed brown sugar
3 cloves garlic, grated
1 large brown onion, grated
2 tablespoons soy sauce
1kg chicken wings, cut at the joints
Juice of one lemon

Anonyymi kirjoitti...

Siis täällä:

http://tenplay.com.au/channel-ten/masterchef/recipes/cola-baked-chicken

Anonyymi kirjoitti...

Resepti pelittää hyvin, kun lämpötila on 200. Lisäsin vuokaan tuoreita viikunoita, nam. Käänsin wingsit 1,5 tunnin päästä ja lisäsin cocista n 1 dl. Puolen tunnin kuluttua otin pois uunista hetkeksi vetäytymään ennen nauttimista. Oli todella hyvää!
Taru

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Täytyy ensi kerralla palata näihin neuvoihin.