maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vanhanaikaista kotiruokaa: nakkistroganov



Kun takatalvi iskee, lautaselle täytyy kasata kesän värejä ja lapsuuden makuja. Muusi ja nakkikastike on lohturuokaa oikeaa kesää odotellessa. Makuasia, haluaako käyttää tästä nimeä nakkikastike vai nakkistroganov. Tässä on kuitenkin vähän enemmän mausteita kuin ihan tavallisessa ruskeassa nakkikastikkeessa ja tähän reseptiin pitää sitten käyttää ihan oikeita kuorellisia nakkeja, joten stroganov (tai stroganoff, ihan miten vaan) lienee oikeampi nimitys. Kuorettomista nakeista ei tule ollenkaan niin hyvää kastiketta, koskapa silloin nakin oikeanlainen rakenne jää puuttumaan. Meillä käytettiin Votkin’sin pippurinakkeja, jotka eivät juuri lisämausteita kaivanneet. Lautaselle lisäksi perunamuusia sekä niinikään tosi vanhanaikaista kaali-porkkana-ananassalaattia. Hyvää ruokaa, jonka kaikki ainekset löytyivät naapuritalon pienestä, mutta hyvin varustellusta lähikaupasta.


Nakkistroganov

300 g (kuorellisia) nakkeja
1 sipuli
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoa
kiehuvaa vettä
1-2 maustekurkkua
1 tl tomaattipyreetä
1 rkl smetanaa 
puolikas lihaliemikuutio
tilkka kuohukermaa
(suolaa ja mustapippuria)

Leikkaa nakit noin puolen sentin viipaleiksi. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata paistinpannulla 1 rkl voita ja kuullottele siinä sipuleita. Lisää nakinpalat ja sekoittele kunnes sekä sipulit että nakit ovat hiukan ruskistuneet. Kaada paistinpannun sisältö lautaselle odottelemaan ja kuivaa pannu talouspaperilla.

Sulata 2 rkl voita pannulla ja lisää jauhot. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes jauhot ovat ruskistuneet kuumassa voissa vaalean kuparinruskeiksi. Lisää kiehuvaa vettä tilkka kerrallaan ja sekoittele kunnes kastikkeessa ei enää ole paakkuja. Lisää vettä sen verran, että pannulla on hieman löysä kastike ja keittele sitä kokoon viitisen minuuttia. Lisää kiehuvaa vettä jos kastike tuntuu kuivuvan liikaa. Kaada ruskistetut sipulit ja nakinpalat takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita. Lisää pieniksi kuutioidut maustekurkut, tomaattipyree sekä smetana ja keitä kastiketta kunnes kurkunpalat ovat lämmenneet. Mausta nakkistroganov lihaliemikuutiolla, mitä voimakkaammin maustetut nakit, sitä vähemmän kastike kaipaa lisämausteita. Lisää lopuksi tilkka kuohukermaa, sekoita ja anna kastikkeen vielä kerran kiehahtaa. Tarkista mausteiden määrä ja lisää suolaa sekä mustapippuria jos on tarvis.

Tarjoile perunasoseen ja raastesalaatin kanssa.


2 kommenttia:

Sofia kirjoitti...

Tämä postaus ja ohje on kyllä nyt ihan asian ytimessä. Stroganoff on lohturuokien (joita tarviitaan etenkin takatalven iskiessä) ehdoton ykkönen!

Tuplaespresso kirjoitti...

Viikko alkaa hyvin tällä aterialla ;-)