tiistai 24. kesäkuuta 2014

Semifreddo de maracujá, jälkiruokaa eteläamerikkalaisittain passionhedelmästä ja kondensoidusta maidosta




Passionhedelmäsemifreddo (semifreddo de maracujá), karamellisoitua tattaria, mansikkakermavaahtoa, mehustettua mansikkaa, passionhedelmän siemeniä ja sitruunamelissaa. Tällä jälkiruoalla pääsee kotiruokapöydän ääreltä Etelä-Amerikkaan, ainakin ajatuksissa.

Jäätelönvalmistus ei välttämättä kaipaa jäätelökonetta, vaan vispilä ja pakastin riittää. Muutaman aineksen avulla on mahdollista valmistaa todella suussa sulava jäätelöjälkiruoka. Semifreddon makeus tulee kondensoitusta maidosta. Tämän helpompaa ei jäädykkeen teko voi olla. Ohjeen määrästä valmistuu noin 8 annosta. Silikonimuotista on paljon apua, mutta massan voi myös levittää tasapohjaiseen vuokaan ja jäädyttyään leikata pienemmiksi paloiksi. Käyttäessäsi passionhedelmiä muista, että ihan sileät hedelmät ovat vielä melko raakoja. Valitse kaupasta ryppyisimmät passionhedelmät, sillä niistä irtoaa eniten ja makeampaa mehua.




Kondensoidusta sokeroidusta maidosta valmistetaan kinuskiherkkua nimeltä dulce de leche, joka on erityisen suosittua Etelä-Amerikassa. Dulce de lecheä saa Suomesta valmiinakin, mutta jos haluaa askarrella, se on myös  helppo valmistaa kotona: osta tölkillinen makeutettua kondensoitua maitoa, poista tölkistä paperinen etiketti, laita tölkki muovipussiin, ime ylimääräinen ilma pois pussista ja sulje muovipussi tiiviisti. (Muovipussiin siksi että säilyketölkki tuppaa ruostumaan keittämisen aikana.) Laita muovipussi peltitölkkeineen kiehuvaan veteen ja keitä noin kolmen tunnin ajan. Jäähdytä tölkki, avaa ja käytä makeana levitteenä tai kinuskikastikkeena.




Passionhedelmällä maustettu semifreddo ja karamellisoitu tattari

semifreddo
6 passionhedelmää
1 tölkki (noin 400 g) kondensoitua, sokeroitua maitoa
1 tölkki (200 g) Philadelphiajuustoa
1,5 dl kuohukermaa

karamellisoitu tattari
0,5 dl tattarisuurimoita (kuorittuja, kokonaisia)
1 tl ruokokidesokeria


tarjoiluun
mehustettuja mansikoita
mansikkamehulla maustettua kermavaahtoa
2 passionhedelmän sisukset
sitruunamelissan lehtiä



Leikkaa halki 6 passionhedelmää ja kaiva lusikalla ulos hedelmien sisukset siemenineen. Painele hedelmämehu lusikan avulla siivilän läpi kulhoon niin, että siemenet jäävät siivilään. Lisää kulhoon mehun joukkoon muut ainekset: kondensoitu maito, Philadelphiajuusto sekä kuohukerma. Vatkaa seosta sähkövatkaimella noin 5 minuuttia kunnes se on tasaista ja kuohkeaa. Kaada seos silikonimuotteihin tai tasapohjaiseen vuokaan ja laita pakastimeen jäätymään vähintään 4-6 tunniksi.


Karamellisoi tattarit. Kuumenna paksupohjainen kattila ja kaada tattarit kattilan pohjalle. Paahda suurimoita kattilaa välillä heilutellen kunnes ne alkavat saada hiukan väriä. Ripottele kattilaan ruokokidesokeri ja paahda vielä hetken aikaa kunnes sokeri on sulanut tattarisuurimoiden joukkoon. Kaada seos toiseen astiaan jäähtymään ettei sokeri vahingossakaan pääse palamaan.

Kokoa annokset ja tarjoile heti.


Ei kommentteja: