torstai 28. elokuuta 2014

Karviaiskiisseli



Karviainen on vähän aliarvostettu marja muiden marjojen joukossa. Jos sitä ei kasva omalla tai kavereiden pihalla, sitä ei saa juuri mistään. Aika harvoin olen torillakaan nähnyt kenelläkään myynnissä karviaisia. Vahinko, sillä kaikessa vaatimattomassa kirpeydessään karviainen on tosi hyvän makuinen marja.

Viikon kasvis   31 / 52 :  karviainen



Karviainen ei ole kasvis, mutta kun se ei ole kalaa eikä lihaa, niin menköön tällä kertaa kasviksesta kun en edes viime vuonna blogannut siitä ”viikon hedelmänä”.

Kun mietin mitä hyvää karviaisista saisi tehtyä, vihreistä tai keltaisista karviaisista voisi keittää porkkanoiden kanssa hilloa, jota kutsutaan myös nimellä ”köyhän miehen lakkahillo”. Kaapissa on kuitenkin vielä viimevuotista lakkahilloa, joten säästän karviaishillon tekemisen ensi kesään.

Sitten mieleeni juolahti nimi ”tallimestarin kiisseli”. Siinä karviaiskiisseliin on yhdistetty raastettua hapanleipää ja kaakaojauhetta. Olen muutamia kertoja maistanut tällaista karviaiskeitosta, mutta jotenkin siinä tuntuvat menevän pilalle niin karviaiskiisseli, hapanleipä kuin kaakaojauhekin, jotka kaikki kuitenkin erikseen ovat oikein hyviä. Minun suussani se tallimestarin yhdistelmä ei vaan toimi, olkoon millainen klassikko hyvänsä. Siis ei tallimestarin kiisseliä.

Muutamia muitakin vaihtoehtoja mietittiin, mutta loppujen lopuksi epätrendikkäässä keittiössä karviaisia syötiin tänäkin vuonna kuten aina, iso osa karviaisista ihan vaan sellaisenaan. Muutama desilitra käytettiin maustamaan sorsakastiketta, osa survottiin pakkaseen ja lopuista, punaisista ja vihreistä, keitettiin tavalliset perinteiset kiisselit, jotka kerrostettiin osa annoslaseihin, osa isompaan kulhoon. Mutta hitsi, että vaatimaton karviaiskiisseli olikin hyvää pehmeän kermavaahdon kanssa. Sitä paitsi kaksivärisenä kerroskiisselinä se on jopa aika houkuttelevan näköistä.



Kerroskiisseli karviaisista

punainen kiisseli
300 g punaisia karviaisia
4 dl vettä
1 dl sokeria
2 dl vettä
4 rkl perunajauhoa
vihreä/keltainen kiisseli
300 g vihreitä tai keltaisia karviaisia
4 dl vettä
1 dl sokeria
2 dl vettä
4 rkl perunajauhoa
kiisselin pinnalle
sokeria

Valmista ensin punainen kiisseli. Perkaa marjat ja survo ne soseeksi sauvasekoittimella. Kaada kattilaan karviaissose, vesi sekä sokeri ja kuumenna kiehumispisteeseen. Sekoita perunajauhot 2 desilitraan vettä ja kaada suurus kuuman marjaseoksen joukkoon tasaisena nauhana koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Kiehauta seos vielä kerran ja kaada annosvuokiin tai kulhoon jäähtymään.

Jos haluat tehdä vinoon rakennetun annoksen, nystyräpohjaiset jälkiruokakulhot pysyvät tukevasti paikallaan lautasen reunaa vasten aseteltuina. Annostele punaista karviaiskiisseliä kulhoihin sen verran, että se ei valu reunan yli ja anna kiisselin jäähtyä vinossa kulhossa.


Keitä sitten vihreä kiisseli samalla tavalla kuin punainenkin: soseuta peratut marjat, keitä veden sekä sokerin kanssa ja suurusta perunajauhoilla. Nosta jälkiruokakulhot takaisin vaakasuoraan ja täytä ne vihreällä kiisselillä. Ripottele kiisselin pinnalle hiukan kidesokeria, ettei kiisseliin muodostu kuorta. Tarjoile karviaiskiisseli jäähtyneenä kerman/kermamaidon kanssa.





3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totta puhut, karviainen on ihan turhaan aliarvostettu. Täällä sitä sentään saa parilta tutulta torimyyjältä. Meillä on tehty karviaisista ainakin hilloa, piirakkaa, kohokkaita ja ankan kastiketta.

Paula kirjoitti...

Aivan totta! Meillä isän puolen suvun leivontaklassikko on murukaakku, johon tulee täytteeksi karviaishilloa. Tai siis tikkerperihilloa, sanoo turkulainen :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Lintukastikkeeseen karviainen sopiikin vallan mainiosti. Minulle tikkerperi oli vieras sana, mutta M tiesi heti mikä tikkerperi on ;)