torstai 2. lokakuuta 2014

Karitsan yrttipihvit ja suppilovahverokastike



Meillä Suomessa käytetään karitsaa useimmissa talouksissa, joissa sitä ylipäätään käytetään, pääsiäisenä. Kaikki lampaanliha on silloin pakastettua, olipa se kotimaista tai ulkomaista. Syksy, eli juuri nyt, on se aika, jolloin Ahvenanmaan lampaat ja muualtakin kotoisin olevat kotimaiset päkäpäät päätyvät lihakauppaan. Siksi juuri nyt on paras aika valmistaa kotimaista tuoretta lammasta. Karitsan jauheliha on monipuolinen raaka-aine ja tällä kertaa tein siitä tuoreilla yrteillä maustettuja jauhelihapihvejä. Saariston ruohot ja yrtit ovat lähtökohtaisesti ahvenanmaalaisen karitsan perusravintoa, joten yrttien käyttäminen sen kanssa korostaa lihan perusmakua.


Karitsan yrttipihvit

800 g             karitsan jauhelihaa
2                    valkosipulinkynttä hienonnettuna
1                    keltasipuli hienonnettuna
muutama       tuore timjaminoksa riivittynä ja silputtuna
muutama       tuore rosmariininoksa riivittynä ja silputtuna
                      mustapippuria myllystä
1 tl                 suolaa
                      voita
                      öljyä

Kuullota voissa silputtu sipuli ja valkosipuli ja sekoita joukkoon silputut yrtit. Yrttisilppua tuli noin puoli desilitraa. Anna jäähtyä vähän aikaa ja lisää seos jauhelihan joukkoon. Itse lisään vähän suolaa aina jo silloin, kun kuullotan sipulia. Mausta jauhelihaseos lopulla suolalla ja mustapippurilla. Sekoita aineet omin käsin hyvin ja laita jääkaappiin vetäytymään. Mitään kananmunaa tai jatkeaineita tämä seos ei kaipaa.

Jaa massa kahdeksaan osaan ja taputtele niistä pihvejä. Paista pihvit pannulla voin ja öljyn sekoituksessa ja anna vetäytyä alumiinifoliolla peitettynä.



Suppilovahverokastike

Nyt on suppilovahveroiden paras sesonki meneillään ja niistä saa erinomaisen seuralaisen karitsalle.

1 l                  suppilovahveroita
3 rkl              voita
2                    salottisipulia (tai 1 iso) hienonnettuna
3 oksaa          tuoretta timjamia
½                   lihaliemikuutio
2 rkl               vehnäjauhoja
3-4 dl            vettä
1 rkl               soijakastiketta
                      mustapippuria myllystä
1 dl                kermaa

Poista sienistä sammaleet ja muut asiaan kuulumattomat luontokappaleet. Laita sienet pannulle ja paistele niistä ylimääräinen neste pois. Lisää pannulle voita ja silputtu sipuli ja kuullota sipulit. Ripottele vehnäjauhot paistokselle, sekoita hyvin ja kypsennä muutama minuutti. Lisää vesi, timjaminoksat ja murennettu liemikuutio. Anna kypsyä ja lisää vielä kerma ja soijakastike. Jauha pippuria kastikkeeseen ja tarkista maku.


Paistetut perunat

Lisäkkeeksi aterialle sopivat klassiset paistetut perunat.

jauhoisia perunoita syöjämäärän mukaan
voita
öljyä
yrttejä
suolaa

Pese perunat ja esikeitä ne suolalla maustetussa vedessä niin, että ne ovat puolikypsiä. Anna perunoiden jäähtyä. Lohko perunat kuorineen 6-8 osaan. Paista ne voissa ja öljyssä sekä yrteissä (timjami, rosmariini, kaikki oksien kanssa) pannulla kauniin värisiksi ja rapeiksi. Mausta suolalla. Voit halutessasi paistaa perunoiden kanssa suikaloitua sipulia.

Kokoa annos ja nauti sesongin herkusta.


2 kommenttia:

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Aika täydellinen syyspäivän ruoka :)

M kirjoitti...

Sesonkiruoka on aina parhaimmillaan tuoreena. Pitää muistaa myös nauttia eikä aina pelkästään säilöä.