tiistai 13. tammikuuta 2015

STRATA on brunssin uusi stara


Strata ei ole piirakka tai quiche, eikä se ole munakas tai frittata. Lähinnä strataa voisi kuvailla suolaiseksi leipävanukkaaksi. Nimi tulee englanninkielen (alk. latina) sanasta stratum eli kerrostuma. Pääainekset ovat leipä, juusto sekä kananmunat ja niiden lisäksi sitä voidaan höystää lihalla ja/tai erilaisilla kasviksilla, mikä antaa kokille rajattomat mahdollisuudet. (Siis täydellinen ruokalaji myös kaikenlaisten ”hyllynpyyhkeiden” hävittämiseen.)

Yhdessä uunivuoassa on kaikki tarpeellinen. Jos jostain syystä ei halua käyttää kananmunaa, sen voi tarvittaessa korvata bechamelkastikkeella. Kun ainekset on ladottu uunivuokaan, strata saa levätä ja maustua jääkaapissa muutamia tunteja (tai yön yli), minkä jälkeen se paistetaan ja tarjoillaan lämpimänä. 

Brunssin ainekset voi siis laittaa valmiiksi jo illalla ja aamulla vain työntää vuoan uuniin. Mikä olisikaan helpompaa?! Siitä huolimatta, että vanhimmat stratareseptit ovat 1900-luvun alusta, tämä ruokalaji - tai ainakin ruokalajin nimi - näyttää olevan äärimmäisen huonosti tunnettu.

Tässä yksi vaihtoehto stratan aineksiksi. Reseptistä riittää syötävää 3-4 henkilölle.



Strata

1 pieni punasipuli ihan pieninä kuutioina
2 rkl voita
2-3 viipaletta palvikinkkua
2-3 pientä makkaraa, minisalamia tms
50 g babypinaattia
2 rkl vettä
8 miniluumutomaattia
6 siivua (pari päivää vanhaa) paahtoleipää
2 dl raastettua goudajuustoa
3 kananmunaa
3 dl maitoa
1/4 tl suolaa
hiukan mustapippuria myllystä
0,5 tl sinappia
muutama tippa srirachaa
vuoan voiteluun voita

Leikkaa leivät peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Voitele vuoka voilla ja ripottele vuoan pohjalle puolet leipäpaloista sekä puolet juustoraasteesta. Sulata paistinpannulla lusikallinen voita ja kuullota siinä sipulit sekä sipuleiden kanssa pieniksi paloiksi leikatut palvikinkkuviipaleet ja minisalamit.   

Levitä sipuli-kinkku-salamiseos leipäkuutioiden päälle. Kaada pannulle hiukan vettä ja sekoittele siinä pinaatinlehtiä kunnes ne ovat pehminneet. Levitä vuokaan pinaatinlehdet sekä miniluumutomaatit pieninä paloina. Ripottele tämän päälle loput leipäpalat sekä juustoraaste. 

Vatkaa kananmunat rikki kulhossa ja lisää maito sekä mausteet. Vatkaa kaikki hyvin sekaisin ja kaada maustettu munamaito vuokaan muiden ainesten päälle. 

Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita jääkaappiin asettumaan vähintään neljäksi tunniksi ja enintään vuorokauden ajaksi.

Ota vuoka jääkaapista noin puoli tuntia ennen paistamista. Paista 175 asteessa noin 60 minuuttia. Tarjoile strata hiukan jäähtyneenä, mutta edelleen lämpimänä ruokana. Tällaisen aamiaisen tai brunssin jälkeen ei ihan heti ole uudelleen nälkä.



Ei kommentteja: