perjantai 6. maaliskuuta 2015

Street foodin kotimainen klassikko: porilainen



Nyt kun street food on taas kovin muodikasta ja Streat Helsinki levittäytyy torikortteleihin 21.-22. maaliskuuta, täytyy palauttaa mieliin eräs supisuomalainen snagariklassikko, porilainen. Perimätiedon mukaan Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan opiskelijat keksivät tämän herkun 1950-luvulla. Silloisessa Satakunnan osuusteurastamossa kehitettiin porilaista varten oma makkara, joka sai nimekseen Metsästäjä, sipulilla ja valkosipulilla ryyditetty leikkelemakkara.

Sittemmin Metsästäjä –makkaran resepti on siirtynyt muiden lihanjalostamoiden valmistettavaksi, mutta koska metsästäjänmakkaraa on nykyään aika vaikea löytää mistään, porilaiseen voidaan käyttää seuraavaksi parasta eli jahtimakkaraa tai hätätapauksessa jopa sipuliteemakkaraa, vaikka siinä ei olekaan sattumia. Ei kuitenkaan lauantaimakkaraa, joka ei edes maistu miltään.

Porilaisen leipänä on vaalea vehnäpaahtoleipä ja mausteina sinappi, raaka ja/tai paahdettu sipuli, maustekurkku (tai kurkkusalaatti) sekä joskus myös ketsuppi. Porilaiseen EI kuulu juusto, ananas, tomaattiviipaleet, paistettu muna, majoneesi tai muutkaan vastaavat hampurilaislisäkkeet. Leipä sekä makkara paahdetaan parilalla (tai paistolevyllä) molemmin puolin rapeaksi.

Opiskeluaikoina 70-luvulla parhaat porilaiset Helsingissä sai Ateneumin edustalla sijainneesta grillikioskista sekä Vuorimiehenpuistikon grillikioskista, joita kumpaakaan ei ole ollut enää vuosiin. Niiden makea ja väkevä sinappikin oli ihan parasta. Atskin grillikioskin eräästä myyjästä mietin pitkään, mistä muusta yhteydestä tunsin hänet. Tutut kasvot, mutta en millään saanut päähäni, miksi hän oli niin tutun näköinen. Kunnes eräänä päivänä – tottakai! Hänhän oli meillä Taideteollisen opiskelijoilla alastonmallina. Mitenkäs se vanha vitsi menikään: ”en ollut tunnistaa vaatteet päällä”.

Meidän ”kodinkoneiden hautausmaalta” löytyi sinne unohtunut vanha parilagrilli/vohvelirautayhdistelmä, joka on kuin tehty porilaisten paistamiseen. Tämän jälkeen sille täytyykin antaa kunnianpalautus ja päästää takaisin hommiin. Porilaisista tuli aivan loistava iltapala ja nopeammin kuin mikään muu pikaruoka. Reseptikin tuli jo selostettua tuossa ylempänä, mutta laitetaan se nyt vielä ihan oikean reseptin muotoon.


Porilainen 1 annos

2 viipaletta vaaleaa vehnäpaahtoleipää
1 cm paksuinen viipale metsästäjänmakkaraa tai jahtimakkaraa tai sipuliteemakkaraa
sinappia (makeaa ja väkevää!)
kurkkusalaattia
raakaa sipulia
paahdettua sipulia
(ketsuppia)

Paahda makkara- ja leipäviipaleet parila- tai paistolevypintojen välissä siten, että ainekset hiukan litistyvät ja samalla rapeutuvat pinnoiltaan. Laita makkara leipäviipaleiden väliin ja mausta sinapilla, kurkkusalaatilla sekä sipulilla. Nauti heti äläkä välitä vaikka sinappi valuisikin rinnuksille.

"Laitetaanko kaikilla mausteilla?...!

Ei kommentteja: