perjantai 7. elokuuta 2015

Piparminttupersikat ja valkosuklaacrumble




Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun olin ostamassa ruukkuoreganoa, mutta nappasin ostoskoriini vahingossa oreganojen vierestä ruukullisen piparminttua... Huolimattomasti vilkaisten niissä on hiukan samaa näköä, jos ei lue mitä kääreessä sanotaan enkä vielä kassallakaan tajunnut virhettäni, vaikka ruukku tuoksui voimakkaasti ja ihan erilaiselta kuin oregano. Pakkohan sille piparmintullekin oli keksiä jotain käyttöä kun sellainen oli keittiöömme kulkeutunut ja yrtti oli vielä jotenkin hengissä. Kaikkialla kaupoissa on nyt myynnissä makeita ja meheviä litteitä persikoita. Niistä saa tehdyksi jotain todella hyvää. Aiemmin kesällä grillasimme donitsipersikoita liharuoan kanssa ja nyt niistä tuli jälkiruokaa piparmintun ja valkosuklaan kanssa.


Piparminttupersikat ja valkosuklaacrumble

4 donitsipersikkaa (paraguayo)
kourallinen hienonnettua tuoretta piparminttua
0,5 dl vehnäjauhoa
1 d kaurahiutaleita
4 rkl sokeria
40 g voisulaa
80 g valkosuklaata karkeana rouheena
(tuoreita vadelmia jos on)


Halkaise persikat, kierrä puolikkaat irti toisistaan ja leikkaa yläosan kivet varovasti irti. Aseta puolikkaat uunipellille tai uunivuokaan leivinpaperin päälle ja ripottele persikoiden alapuolille hienonnettu piparminttu. Sekoita keskenään vehnäjauho, kaurahiutaleet, sokeri sekä voi ja murustele se kaikkien persikanpuolikkaiden päälle. Kypsennä uunissa 180 asteessa 30-35 minuuttia. Ripottele valkosuklaamurut crumblen päälle ja paista vielä 5-10 minuuttia kunnes valkosuklaa on hiukan paahtunut.  Nauti lämpiminä vaniljajäätelön kanssa. Jos haluaa lisää väriä lautaselle, tuoreet (metsä)vadelmat sopisivat myös hyvin tämän jälkiruoan kanssa.


Ei kommentteja: