maanantai 28. syyskuuta 2015

Saksanhirven paistia, lohta ja omenaa #kilpipäivä #Chaineday #rotisseurs




Perjantain tavaratalokeikalla Stockmannilla paistinkääntäjät kokkasivat kolmen ruokalajin aterian, jonka reseptit ovat nyt tarkistettuina tässä. Aterian ehdoton kuningas oli saksanhirven sisäpaisti, joka tarjoiltiin pekoni-perunaröstin, paistetun ruusukaalin ja Stockmannin oman punaviinikastikkeen kanssa. Hupaisaa, että Suomessa on noin 300.000 metsästäjää, mutta riista aniharvoin eksyy kaupan lihatiskille asti. Myönnän olevani hiton hiukan kateellinen näille metsästäjäperheille. Onneksi kuitenkin muualta maailmalta on saatavilla riistaa myös meille taviksille. Demokeittiössä paistamamme saksanhirven sisäpaisti oli tuoretuote Uudesta Seelannista ja sitä meni kaupaksi varmaan melkoinen määrä tuon perjantain aikana, päätellen siitä miten paljon siitä meiltä demokokeiltakin kyseltiin. Paistia voi marinoida valkoviinimarinadissa päivän tai pari, jos haluaa. Marinointiin liittyvät ainekset ja työohjeet on merkitty reseptissä sulkuihin.

Alkuruokana tarjoilimme maistiaisia sitruuna-korianterimarinoidusta lohesta ja maailman nopein jälkiruoka oli limetti-omenakakku.


PÄÄRUOKA

Saksanhirven sisäpaisti, Dijon-pistaasikuorrute, punaviinikastike
(valkoviinissä marinoitu)

1 kg saksanhirven sisäpaisti
(puoli pulloa valkoviiniä)
(1 dl oliiviöljyä)
(2 rkl soijaa)
(1 laakerinlehti)
(5 valkosipulinkynttä murskattuna)
(10 mustapippuria)
(0,5 tl suolaa)
suolaa, mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Dijon-sinappia
kourallinen pistaasipähkinän sydämiä
1,5 dl panko –korppujauhoja
timjamia
rosmariinia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voisulaa
1,5 dl parmesaaniraastetta

(Sekoita marinadin ainekset isossa pussissa/kulhossa. Laita paisti marinoitumaan 1-2 vuorokaudeksi.)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita uunipelti uuniin kuumenemaan.

Kuivaa paistin pinta ja hiero siihen suolaa sekä mustapippuria. Kuumenna pannulla voita ja ruokaöljyä ja paista lihaan hieno paistopinta. Valele lihaa paiston aikana voi-öljyseoksella.

Levitä paistiin ohut kerros Dijon -sinappia. Hienonna pistaasit, yrtit ja valkosipulinkynsi. Lisää panko sekä parmesaaniraaste. Sekoita ilmavasti ja lisää voisula. Painele paisti kuorrutteessa ja työnnä paistiin lämpömittarin anturi.

Laita paisti kuumalle pellille ja kypsennä 225 asteessa 5 minuuttia. Alenna uunin lämpö 150 asteeseen ja kypsennä kunnes paistin sisälämpötila on 52-54 astetta. Ota paisti uunista ja laita se leikkuulaudalle folion alle vetäytymään 15-20 minuutiksi. Vetäytymisen aikana sisälämpötila nousee vielä hiukan, mutta paisti jää sisältä roseeksi. Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi.

Paistin kanssa tarjoiltiin Stockmannin punaviinikastiketta, joka tarvitsee vain lämmityksen kattilassa.


Pekonirösti

2-3 isoa rosamundaa
1 hienonnettu salottisipuli
jauhettua valkopippuria
1 tl suolaa
6 viipaletta savustettua pekonia suikaleina
0,5 dl ”Virgino” valkosipulilla maustettua rypsiöljyä

Kuumenna paistinpannu, lisää pekonikuutiot ja hienonnettu sipuli. Kuullota miedolla lämmöllä kypsäksi ja laita sivuun.

Laita perunat kattilaan. Peitä perunat kylmällä vedellä ja keitä 8-10 minuuttia. Kuori ja raasta perunat lämpiminä ja sekoita raasteen joukkoon pekoni-sipulisekoitus. Mausta ripauksella suolaa ja valkopippuria. Sekoita massa lämpimänä.

Muotoile massasta pieniä pyöreitä ja litteitä kakkusia. Paista öljyssä kypsiksi ja tarjoa kuumana.


Paistetut ruusukaalit

400 g puolikkaita ruusukaaleja
0,5 dl ”Virgino” rosmariinilla maustettua rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria
1 rkl hunajaa
1 rkl valkoista balsamico-etikkaa

Pese ja halkaise ruusukaalit ja ryöppää niitä kiehuvassa vedessä noin minuutin ajan.

Kaada ruusukaalit kuumalle pannulle ja lisää öljy. Paista muutama minuutti välillä käännellen. Mausta suolalla, mustapippurilla, balsamico-etikalla ja hunajalla. Tarjoile kuumana.


ALKURUOKA

Sitruuna-korianterimarinoitu lohi

400 g ruodotonta ja nahatonta lohta
3 sitruunan mehu
1 limetin mehu ja raastettu kuori

0,5 rkl sokeria
2 tomaattia
puolikas punainen paprika
2 ohueksi viipaloitua kevätsipulin vartta
1,5 tl suolaa
ripaus jauhettua valkopippuria
1 dl hienonnettua tuoretta korianteria
1 hienonnettu tuore punainen chili

paahtoleipää tai sydänsalaatinlehtiä

Leikkaa nahaton lohifilee pieniksi kuutioiksi ja laita kuutiot kulhoon. Kaada sitruunan- ja limetinmehu sekä limetin kuori lohikuutioiden päälle. Sekoita lusikalla varovasti käännellen. Anna marinoitua jääkaapissa noin 12 tuntia.

Halkaise, tyhjennä siemenistä ja kuutioi tomaatit sekä paprika. Sekoita keskenään tomaatti- ja paprikakuutiot, viipaloitu kevätsipuli, suola, sokeri, pippuri, korianteri sekä hienonnettu chili. Valuta sitrusmehu huolellisesti pois lohipaloista ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Tarjoile kuuman paahtoleivän päällä tai sydänsalaatin lehdessä.


JÄLKIRUOKA

Limetti-omenakakku

350 g muromysliä
1 dl tuorejuustoa
2 raastettua makeaa kiinteää omenaa

4 dl tuorejuustoa
2 dl paksua omenahilloa
1 rkl limettimehua
yhden limetin raastettu kuori
1 raastettu omena

Peitä noin 20 cm halkaisijaltaan kakkuvuoan pohja ja reunat kelmulla. Sekoita kaikki mysliseoksen ainekset keskenään ja painele puolet massasta pyöreän kakkuvuoan pohjalle.

Sekoita keskenään loput ainekset ja nosta täytettä pohjan päälle. Tasoita varovasti. Laita toinen kerros myslimassaa päälle ja tasoita varovasti. Kaada loput täytteestä päälle ja peitä pinta kelmulla. Paina kevyesti ja aseta kakku jääkaappiin pariksi tunniksi ennen tarjoilua.


Ei kommentteja: