maanantai 8. helmikuuta 2016

Madetta ilman konstailuja



Made, made, made, se on ihan must tähän aikaan vuodesta. Olemme kokanneet madetta monin eri tavoin ja vuoden ensimmäisenä maderuokana laitamme yleensä madekeittoa. Mutta madekeiton resepti on jo blogattu ja juuri keitimme laskiaiseksi padallisen hernesoppaa, joten nyt ei tehdä keittoa. Lopulta madefileet päätyivät pannulle kevyesti jauhotettuina ja taas tuli todistetuksi, että hyvä ruoka ei vaadi monimutkaisia reseptejä, ainoastaan ensiluokkaiset raaka-aineet.


Pannulla paistettua madetta ja uunikasviksia

(mittaa ainekset syöjien määrän ja ruokahalun mukaan)
porkkanaa
bataattia
palsternakkaa
punasipulia
kesäkurpitsaa
miniluumutomaatteja
ruokaöljyä
suolaa & mustapippuria & valkopippuria myllystä
juoksevaa hunajaa

made
vehnäjauhoa
suolaa & valkopippuria myllystä
voita & ruokaöljyä


Valitse kalakauppiaalta pullea mätimade ja pyydä kauppiasta nylkemään kala, fileoimaan se sekä irrottamaan maksa ja mätipussit. Jos et aio tehdä kalalientä, tuo kotiin pelkät fileet, maksa ja mäti. Fileet paistetaan päivälliseksi, maksa ja mäti käsitellään seuraavan aamun brunssiherkuksi. Jos mätimateita ei ole, ei voi mitään – sitten syödään aamulla jotain muuta…

Kuori ja paloittele sen verran kasviksia kuin arvelet kerralla kuluvan. Levitä kasvispalat voideltuun uunivuokaan ja roiski päälle vielä hiukan ruokaöljyä. Mausta suolalla, pippureilla sekä hunajalla ja laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin tunniksi.

Leikkaa madefileet suunnilleen sormenkokoisiksi suikaleiksi. Jos pidät mateenmaksasta, huuhtele ja leikkaa sekin pienemmiksi paloiksi tähän annokseen. Laita muovipussiin noin desilitra vehnäjauhoa sekä hiukan suolaa ja valkopippuria. Juuri vähän ennen kuin kasvikset ovat kypsät, pudota pussiin jauhojen joukkoon madesuikaleet (ja maksasuikaleet), ravista ja nosta jauhotetut kalanpalat paistinpannulle voin ja ruokaöljyn seokseen paistumaan kullankeltaisiksi. Lisää paistettuun kalaan suolaa, jos on tarpeen. Mateen lihan rakenne on sellainen, että se ei hajoa tällä tavalla paistamisesta toisin kuin moni muu kala. Annos ei tarvitse kastiketta eikä mitään muutakaan, joten jaa kasvikset sekä kalanpalat lautasille ja nauti.

Jos tämän kanssa haluaa tarjota jotain leipää, paahdettu saaristolaisleipä on ihan parasta.


4 kommenttia:

Vägen till Stormskäret kirjoitti...

Kiva resepti vaihteluksi madekeitolle! t.Myrskyluodon Maija

Paula kirjoitti...

Voissa paistettu made on kyllä hyvää! Jos sitä tänä viikonloppuna vihdoin saisi aikaiseksi sen perinteisen kaudenavauskeiton, jotta pääsisi sitten irrottelemaan uusilla madeherkuilla :)

Ulla kirjoitti...

Kaudenavauskeittoa täälläkin odotetaan, kun ei madetta tunnu kaupoista löytyvän.

Tuplaespresso kirjoitti...

Made tuntuu menevän aika nopeasti sitä mukaa kun kauppias saa sitä kalatiskiin.