maanantai 18. heinäkuuta 2016

"Ihan vaan jotain pientä"




Mitä silloin tehdään, kun ”tekee mieli ihan vaan jotain pientä”? Tehdään voileipä tai mennään keksipurkille? Tällä kertaa onnistuin vastustamaan keksipurkin kiusausta ja tein kevyen, mutta silti ruokaisan salaatin herkuteltavaksi.


Kevytlounasta meloneista, pastasta ja kinkusta

noin puolen kilon pala cantaloupea
noin puolen kilon pala vesimelonia
yksi kurkku
pieni paketti (150 g) minimozzarellaa
100 g gnocchi –pastaa
1 avokado pieninä paloina
muutama kourallinen rucolaa
80 g ilmakuivattua kinkkua
kourallinen basilikaa
vinaigrette:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl granaattiomenaviinietikkaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl sokeria
sopivasti mustapippuria myllystä
maun mukaan chilirouhetta myllystä (esim Stockmann: peperoncini frantumato)

Keitä ensin pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä. Kaiverra puolipyöreällä maustemitalla tai palloraudalla cantaloupesta, vesimelonista ja kuoritusta kurkusta palloja (voi ne paloitella muutenkin, mutta pallot ovat niin paljon nätimpiä…) ja laita kulhoon yhdessä mozzarellapallojen kanssa. Sekoita joukkoon kylmä pasta, avokadopalat sekä rucola ja lisää viimeksi vinaigrette. Jaa salaatti lautasille ja viimeistele ilmakuivatulla kinkulla sekä basilikasilpulla.


2 kommenttia:

viv kirjoitti...

"Jotain pientä" tosiaan, tää on kyllä niiin nätti salaatti ja varmasti herkkua! :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Ollakseen "jotain pientä" tämä oli lopulta yllättävän täyttävä salaatti :)